Enemmän leikkiä, parempaa rakkautta

Kun guuglettaa parisuhteen ongelmia, saa noin 340 000 sivullista hakutuloksia. Parisuhteen ilo tuo vain 51 000 sivua. Parisuhteen onni saa 191 000 ja parisuhteen riemu 39 900 osumaa.

Niin paljon ongelmia, niin vähän riemua. Hui.

Tänä aamuna heräsin aamulla tavallista varhaisemmin, lepäsin unessa yhä vaeltelevan rakastettuni vieressä selälläni ja mietin hankalien asioiden ja iloisten, onnellisten ja riemukkaiden suhteita. Hankalia asioita tuli mieleen koko elämässä pari, muuten koko elämä näyttää iloiselta, onnelliselta ja riemun kirjomalta. Oikein hyvä summa.

Olisi tietysti hyvä, jos ne muutamatkin hankaluudet saisi kitketyksi. Minusta on kuitenkin paljon tärkeämpää keskittyä vaalimaan ja syventämään iloa, onnellisuuden tunnetta ja riemua.

Rakastuneen kokemukseni mukaan onnen, ilon ja riemun vaalimisessa välttämätön osa reseptiä on leikki. Sieltä, mistä leikki puuttuu, ilo on kaukana, riemu harvinaista ja onni kalpeaa.

Miten sitä leikkiä sitten saa elämään ja parisuhteeseen? No leikkimällä. Antautumalla leikille. Olemalla reilusti lapsellinen ja nolostumatta höpö milloin ja missä vain. Kun on leikkisässä moodissa, rajat ja roolit väljenevät, luovuus saa tilaa, kokee värikkäämmin, on aistivampi. Leikkien on kivempaa yhdessä kuin vakavana ja asiallisena.

Luin Helena Telkänrannan kertakaikkisen kiinnostavan kirjan “Millaista on olla eläin“, jossa esiteltiin uusinta tieteellistä tutkimusta eläinten tunteista, ajattelusta ja toiminnasta. Oli mullistava elämys oivaltaa, että suurta osaa eläinten tekemisistä ohjaavat tunteet ja hyvin usein vieläpä mielihyvän ja ilon tunteet. Kun linnut laulavat, niistä tuntuu hauskalta, riemukkaalta. Kun ne riiaavat, sama juttu, ja kiihko ja nautinto lisäksi. Kaikista huolista ja peloista huolimatta – eläimet tuntevat niitä kuten mekin – maailmaa liikuttavat eteenpäin myönteiset kokemukset ja niiden tavoitteleminen.

Kalatkin leikkivät, ette ehkä tienneetkään? Ehdottomasti ihmisenkin kannattaa leikkiä. Rakastavaisten varsinkin kannattaa leikkiä. Mitä enemmän leikkiä 24/7, sitä mukavampaa on yhdessä. Aivan erityisesti on niin, että mitä enemmän sängyssä naurattaa, sitä paremmin siellä menee ja railakkaammalta tuntuu ja sitä kivempaa on ja sitä enemmän ja niin edelleen. Myönteinen kierre.

Itse asiassa, kun pääsee tuohon leikin näkökulmaa kiinni, tajuaa aika nopeasti, että parisuhteen osapuolet ovat toistensa parhaat leikkikaverit, ja leikkiä on mukana oikeastaan vähän kaikessa. Yhdessäolemisessa leikki punoutuu hyvässä tapauksessa koko olemiseen. Siitä tulee koko olemisen juonne.

Määritelmällisesti leikki on mielihyvää synnyttävää toimitaa ilman tietoista hyötytarkoitusta: päämääränä ei ole saada aikaan jotain sellaista, mitä työllä saadaan: suoritteita. Leikki itsessään on se, mistä leikissä on kyse. Ja sitä tehdään siksi, että se on niin mukavaa ja hauskaa ja riemuisaa. Yhdessä koettu mukava ja hauska saa haluamaan lisää asioita yhdessä. Lisää myönteistä kierrettä.

Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät halua parisuhteelta leikkiä vaan jotain mielestään hyödyllisempää, sellaista, mitä he kokevat tarvitsevansa enemmän. Mutta minusta kaikkein parasta on leikkiä rakastettuni kanssa kaikin mahdollisin tavoin. Siitä vaan tulee niin iloiseksi.

Ja koska hän on ihanuutensa lisäksi niin luova ja hauska ja nokkela ja viisas, joka päivä on innostavaa herätä odottaen, mitä ilahduttavaa tänään yhdessä keksitään. Mihin leikki vie? Monena päivänä käy niin, että ilo kasvaa riemuksi saakka. Ja värikkäät linnut laulavat.

Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top