Minä olen mustasukkainen. Nimittäin yhteisestä ajasta. Muutun kitiseväksi pikkulapseksi, kun toisen menot uhkaavat viedä kaiken yhteisen ajan. Minulle parisuhteessa isointa iloa tuottaa yhdessä vietetty aika; yhdessä tekeminen ja puhuminen. Itselleni tulee ”pariskuntaolo” siitä, että teemme asioita yhdessä.
Elämä on nykyään kovin kiireisen oloista; on ehkä lapset ja työ, harrastukset ja monet arjen velvollisuudet, jotka pitää hoitaa. Moni uhraa itsensä työlle ja uralle tajuamatta, että työlle orientoitumisen uhka on muiden arvojen haalistuminen tai unohtuminen. Kovin monelle elämän osa-alueelle on samaan aikaan mahdotonta panostaa täysillä.
Arjen kiireessä monesti ensimmäisinä unohtuvat oma hyvinvointi ja parisuhteelle annettu aika. Parisuhde on siitä jännittävä suhde, että jos yhteisiä yhteyden hetkiä ei raivata kalenterista, voi käydä niinkin ikävästi, että elämä kuljettaa eri suuntiin.
Missä olit silloin, kun tarvitsin sinua eniten?
Tämä on kysymys, joka on käynyt mielessäni viime aikoina monta kertaa. Kysymys tulee jostain syystä mieleeni, kun tunnen surua päättyneestä avioliitostani. Ja mietin, että olinko paikalla silloin, kun mieheni olisi minua tarvinnut. Ja päinvastoin.
Ja vaikka olisi paikalla, onko ihan oikeasti läsnä toiselle? Vai puhelimelle, telkkarille, lapsille, pyykkivuorelle, autotallin siivoamiselle ja muiden auttamiselle niin, ettei sille omalle ihmiselle jää aikaa ja huomiota? Vierestä touhua seurailevalla saattaa olla yksinäinen ja hylätty olo, vaikkei hän sitä ääneen suoraan sanoisikaan. Ääni voi olla toisenlainen: ”nalkuttamista” tai muuta passiivisen aggressiivista ilmaisua. Ota selvää, mitä nalkuttaja ihan oikeasti haluaa sanoa. Itkukin siinä saattaa tulla.
Yhteinen aika mahdollistaa paljon sellaista, mitä poissaolo ei mahdollista; konkreettisen tuen, yhteisiä kokemuksia, katsetta, kosketusta ja yksinkertaisesti jaettua yhteistä elämää. Parhaimmillaan yhteinen aika ja läsnäolo ovat paikkoja, joissa parisuhteen osapuolet käyvät tankkaamassa kaikkea sitä hyvää, jota toinen voi tarjota.
Arjessa piilee monta valinnan mahdollisuutta. Teetkö tämän päivän valintasi omien arvojesi mukaan vai oletko velvollisuuksiesi vietävänä?
Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa