Arkistot kuukausittain: huhtikuu 2017

Toimivan suhteen kaava

Marja Hintikka kertoi Insta -tilillään ihanan kaavan toimivasta suhteesta. keskinäinen vetovoima –> molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus –> yhteiset unelmat ja tahtotila –> arjessa tiiminä toimiminen –> yhteiset onnistumiset ja unelmien toteutuminen –> vetovoima kasvaa yhdessä koetusta ilosta ja onnistumisista ja ympyrä

Ei jaksaisi tapella

Olen pitänyt yhtä avopuolisoni kanssa nyt kolme ja puoli vuotta, emmekä ole vielä kertaakaan riidelleet. Tottahan toki me välillä mökötämme toisillemme tai pahoitamme vahingossa toisen mielen, mutta ääntä emme ole koskaan joutuneet toisillemme korottamaan, eikä yksikään astia ole mennyt keittiössä

Polku onneen

Rakkaus ja onnellinen parisuhde kiinnostavat kaikenikäisiä ihmisiä. Minulla on hieno tilaisuus olla näiden teemojen äärellä ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa pitäessäni heille parisuhdekurssia yhdessä oppilaitospastorin kanssa. Kurssin aikana opiskelijat tutustuvat omaan taustaansa ja saamiinsa parisuhdemalleihin. Lisäksi he kuulevat opiskelutovereidensa kokemuksia ja saavat

Rakkaudeksi kehittyvä valo ja lämpö

Nautin keväästä. Nautin pitkästä aikaa loistavasta valosta ja ihanasta lämmöstä. Ne vyöryvät minuun onnena ja energiana. Kevätmasennus ei etsiydy luokseni. Ei ainakaan vielä. Olen onnellinen. Keväällä on helppoa olla. Olla juuri sellainen kuin oma elämä on. Kaikki tuntuu näyttävän vielä

Pois piilosta

Tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se on ainakin minulle tärkeää enkä usko olevani yksin tämän tarpeeni kanssa. Kuitenkin ennen kuin voin tulla näkyväksi, minun pitää uskaltaa. Uskaltaa avata suuni, kertoa mitä kaipaan, kertoa mistä pidän ja mistä en pidä. Minun pitää

Pikku elegia siitä, kun toinen on hellä ja hoitaa sairastunutta

huolenpitoa

Makasin vatsataudin raatelemana ja sain hoivaa. Kurjuuden keskellä huolenpito tuntui taivaalliselta. Kun oli ihan onneton olo, nojasin päätäni rakastetun olkapäähän ja niskaa vasten. Siinä hämmästyin, miten turvalliselta se tuntui. Sain olla aivan pieni, ja kainalossa. Siinä uskoin parantumiseen. Jalat olivat

Sinunko lähelläsi tämä hiljaisuus?

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen ohjaamassa kehon ja mielen retriittiä Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla. Harjoittelemme läsnäolon taitoja hiljaisuudessa ja mieli siirtyy hiljaisuuteen parisuhteessa. Olen kirjoittanut paljon avoimuudesta ja pidän sitä tällä hetkellä ehkä parisuhteen tärkeimpänä asiana. Avoimuudella tarkoitan sitä, että jokainen

Jottei usko rakkauteen lakkaisi #voimabiisi

Minusta tuntuu, että yhä voimakkaammin halutaan jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin. Haluamme asemoida itsemme hyviin ja osoitella sormella pahoja. Meissä kaikissa on sekä hyvät että pahat ajatukset, ja ne kaikki pitäisi uskaltaa tunnistaa. Juurikin siksi, etteivät tunteet saa valtaa meistä. Hyveellinen

Aina minussa

Jos kertoisin voimabiiseistä, joita soittolistani tällä hetkellä toistaa, kirjoittaisin Raappanan  Lopussa kiitos seisoo– biisistä tai Elokuun ihanan kepeästä  Saatilla-biisistä. Mutta en kirjoita niistä. Tai kirjoitin jo, mutta vain todeten. Toteaminen ei riitä musiikista kertomiseen. Haluan kirjoittaa tunteen kautta. Tunteet tulevat heti,

#voimabiisi rakkauden armokuolemalle

Tällä viikolla Rakkauden roihulaiset bloggaavat voimabiiseistä. (Voit myös itse jakaa oman tarinasi somessa #voimabiisi). Elän vahvasti musiikin kautta. Erilaiset kappaleet ja niiden sanoitukset ovat olleet läsnä elämäni riemuissa ja suruissa, niin parisuhteessa kuin yksin eläessä. Suurin merkitys voimabiisien olemassa ololla

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top