Arkistot kuukausittain: elokuu 2016

Erirytmisyydestä ja askelten sovittamisen riemusta

Tulevana lauantaina Helsingin keskustassa järjestetään massajuoksutapahtuma, Midnightrun. Yöjuoksulla on perheessämme jonkinlaiset perinteet. Rumpalipoikamme osallistui bigbändin soittajana tapahtumaan useana vuonna peräkkäin. Niinä vuosina ihailimme muiden juoksua yleisöstä. Viime vuonna uskaltauduin itsekin mukaan. Täysikuun valossa juoksin elämäni ensimmäiset 10 kilometriä yhdessä naapurin

Pitää sanoa niin kuin rakastaa

Käännän kivetkin rakkauden sanojen tähden

Minun rakkaani on kaunis kuin puolukka. Minun rakkaani on kauniimpi kuin kevätlehto. Rakkaani kulkee kadulla, ja joka askeleeseen puhkeaa neilikoita, krysanteemeja, metsäorvokkeja. Aamuisin valo on aina meidän huoneessamme kultaisempaa, samalla kirkkaampaa ja pehmeämpää kuin muualla, koska hän herää siellä. Hänellä

Onko sinkkuus ongelmasi? Kuuden kohdan ohjelma kumppania odottavalle.

Elin neljä vuotta sinkkuna avioeroni jälkeen ja koin sen tuskallisen yksinäisenä ja tarkoituksettomana aikana. ”Älä tee niinku mä teen”. Avioeroni jälkeen tein sinkkuudesta itselleni ongelman pitkäksi aikaa. Tässä pientä pohdiskelua aiheen äärellä. Älä tee sinkkuudesta itsellesi ongelmaa Ongelmatilanteeseen harvoin auttaa

Konmaritta paras

Koin juuri kaikkien konmarilaisten unelman. Tyhjensin koko kotini ja luuttusin tyhjiä lattioita. Ihan pysyvää se ei tosin ole. Toisaalla on kasa laatikoita ja lukematon määrä pikkunyssyköitä. Mutta hetkellisesti siivosin kaikki kaappien taakse kertyneet pölyt ja keittiönkaappien murut. Kävin läpi siinä

Ristiriidat ja vastoinkäymiset

Yksi ihmisen onnellisuuden tekijöistä on se, kuinka ihminen selviytyy ristiriidoista ja vastoinkäymisistä.  Se on monen parisuhteen ydinkysymys. Kuinka parisuhde selviytyy vastoinkäymisistä, erimielisyyksistä, riidoista ja pettymyksistä.  Peruslähtökohdaksi suosittaisin ajatusta, että vastoinkäymiset ja ristiriidat kuuluvat parisuhteeseen. Sen hyväksyminen auttaa jo pitkälle. Sen lisäksi auttavia tekijöitä on:

Tinder muisteloita – osa III: Profiili

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä ja tänään profiilia. Tinder-profiiliilissa näkyy nimi ja ikä. Siihen voi

Ystävänä erossa

”XXXX muutti sitten tänään pois.  Tyhjä olo. Tavallaan helpottaa.  Voisitko muistaa rukouksin edelleen?” ”Muistan. Mä muistan teitä kaikkia. Halaus.” ”Kiitos” ”Saanko kirjoittaa tästä blogin? En siis teidän erosta, mutta näistä ajatuksista, tästä kaikesta. Siitä, että teitä on näin paljon, teitä

Rakastan häntä työssään

Rakastuneena haluaa katsella toista silmiin ja kaikkialle muualle, sitä ihanaa kokonaisuutta ja kaikkea, mihin katse kulloinkin kiinnittyy. Kaikenlainen on katsomisen arvoista toisessa ja hänen liepeillään. Minulle on arvokasta katsella rakastettuani suoraan ja sitten myös samalla katsoa hänen kauttaan kaikkea sitä,

Onko teillä yhteistä aikaa?

Minä olen mustasukkainen. Nimittäin yhteisestä ajasta. Muutun kitiseväksi pikkulapseksi, kun toisen menot uhkaavat viedä kaiken yhteisen ajan. Minulle parisuhteessa isointa iloa tuottaa yhdessä vietetty aika; yhdessä tekeminen ja puhuminen. Itselleni tulee ”pariskuntaolo” siitä, että teemme asioita yhdessä. Elämä on nykyään

Vinkki onnistuneeseen remppaviikonloppuun

Olemme kirjoittaneet paljon tässä blogissa puhumisen tärkeydestä parisuhteessa, mutta olen unohtanut yhden todella olennaisen vihjeen: Muistakaa syödä! Tunnen itseni vanhaksi, mutta viisaaksi, kun olen miettinyt tässä maalausviikonlopussa ehkä eniten, että ruokahuolto pelaa. Kiikutin ensimmäisenä uuteen kotiin pikkuisia karkkipurkkeja ja ah, niin

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top