Marja-Leena Pulkkisen taulussa pupujussit epäröivät uuden edessä. Tahdonko ja uskallanko käydä sinne, missä en ole ennen ollut? Parisuhde herättää kaipauksen ja pelon välisen ristiriidan. Jäänkö vai lähdenkö? Pupujen pohdinta voisi mennä näin:
”Kauan sitten kadottamamme pala taivasta voi löytyä, jos uskaltaudumme kaikkein pimeimmille poluille.
Jos kierrämme nuo synkät metsiköt, joudumme ikuisesti kavahtamaan niiden kahinaa. Voimme voittaa pelkomme vain käymällä niitä kohti. Rohkeus löytyy vasta varjojen tuolta puolelta. Rohkea ei ole, joka ei pelkää vaan hän, joka tunnistaa elämän painon, mutta luottaa siihen, että yhdessä jaksamme sen kantaa.
Käymällä metsän sisään, otamme selvän riskin. Parilla loikalla vaihdamme valoisat nurmet maatuvaan maahan. Aurinko katoaa väistämättä näkyvistämme.
Kaikkein syvimmälle ei kannata käydä yksin. Ilman Toista hukkuisin omiin pelkoihini ja kuvittelemiini kuiluihin. Erehtyisin poluista ja voisin eksyä yhä syvemmälle. Lamaantuisin, kun luulisin, että toivoa ei ole.
Sinun kanssasi uskallan tehdä matkaa itsessäni sinne, missä kukaan ei ole ennen käynyt.
Olethan vielä siinä silloinkin, kun haluaisin juosta itseäni pakoon?
Ethän väisty, vaikka laskisin kaikki petoni irti? Voinko luottaa, että kestät, minua?
Näistä poluista ei ole vielä laadittu karttaa eikä kerrottu tarinoita. Me luomme ne tarinat yhdessä. Piirrämme kartat toisiimme. Valloitamme uudet mantereet. Joko lähdetään?”
Olen pappi, paripsykoterapeutti ja entinen perheneuvoja. Nykyisin koulutan uusia perheneuvojia ja opiskelen koko ajan itse lisää. Olen myös entisten teinien äiti ja aina vaan nykyisen mieheni vaimo. Uusperhevaihekin on eletty ja koettu. Kaikesta on opittu. Siitä bloggaan teille perjantaisin muiden perheneuvojien kanssa.