Parisuhteessa käy, oman kokemukseni mukaan, yllättävän helposti sellainen juttu, että sujahdetaan arkikiireen ja muun hössötyksen vuoksi puhumattomuuteen ja kohtaamattomuuteen. Sitku tulee viikonloppu ja kun tulee joululoma, kyllä me sitten taas istutaan ja jutellaan. Ja tulee aamu ja ilta ja hetki, kun huomaa tien toisen luo sammaloituneen ja oksittuneen.
Avoimuus parisuhteessa voi tarkoittaa sitä, että olemme auki itselle ja toiselle. Kun tunnen itseni, tiedän ja tunnistan tarpeeni ja rajani, pystyn lähtökohtaisesti avoimuuteen. Keskinäinen luottamus on tietysti pohja kaikelle kohtaamiselle. Avoimuuden ilmapiiri parisuhteessa tarkoittaa lupaa ilmaista ajatuksia ja tunteita enkä puhu nyt ylilyönneistä, jotka aiheuttavat toiselle todellista uhkaa.
Jos itse mietin päättynyttä avioliittoani ja sitä, millä tasolla lopulta suhteessa elimme, tunnen ahdistusta. Olin itse vetäytynyt, monestakin syystä, omaan henkiseen poterooni ja pidin itseni siellä hyvin tarkoin. Olin oppinut pelkäämään pettymystä, jonka toisen tietyt reaktiot minussa saivat aikaan. Kymmenen vuoden aikana tulin henkisesti hylätyksi satoja ja satoja kertoja enkä enää keksinyt toimivampaa itseni suojelemisen keinoa kuin vetäytymisen ja vihaisuuden naamion taakse piiloutumisen. Tai no: lopulta keksin myös suhteesta lähtemisen ja hyvä niin. Joskus erilaisuus on kerta kaikkiaan niin isoa, ettei siltaa kahden ihmisen välille pystytä rakentamaan. Opin, ettei yksin rakentamisesta tule mitään. Tietämättäni rakensin kyllä tukevaa pohjaa seuraavalle parisuhteelleni.
Erotyöni jälkeen olen todennut, että olen hyvin sinnikäs yrittäjä yhteyden luomisen rakentamisessa. Ja tomeruuteni ja päättäväisyyteni liittyy juuri avoimuuden luomiseen. Uudessa suhteessani opettelen ottamaan vastaan sitä, että toinen osaa olla avoin ja kantaa vastuunsa omasta avoimuudestaan. Olo on vähän kuin työttömäksi jääneellä. Kun en joudu tekemään hartiavoimin töitä suhteessani, tulee oma haavaisuutenikin näkyville.
Lapsi on lähtökohtaisesti aito ja avoin, teeskentelemätön. Elämä ja palautejärjestelmä tuovat kaikkien lasten eteen tilanteita, joiden kautta pikkuhiljaa opimme peittämään itseämme eri tilanteisiin sopivilla naamioilla. Näiden sopeutumisnaamioiden kanssa sitten elämme vielä aikuisinakin ehkä siihen asti, kun elämä haastaa tekemään matkan todellisen itsen äärelle.
Naamioiden takana on hyvä piilotella ja pysyä turvassa. Piikittely ja valtataisteluun haastaminen onnistuvat naamion takaa oikein hyvin. Naamio voi olla myös hymynaama, jolla voi riisua toisen huonotuulisuuden pois, jotta itse välttyy kohtaamasta toisen kiukkua. Roolit eri tilanteissa ovat tarpeellisia ja auttavat ihmistä selviytymään sosiaalisissa tilanteissa. Naamiot ovat siis myös ikään kuin kompasseja, joiden avulla voimme ihmisten joukossa suunnistaa.
Hyvä parisuhde ja muut erityisen läheiset ihmissuhteet ovat kuitenkin sitä lähempiä, mitä vähemmän on tarvetta itseä peittäville naamioille. Hyvä on ehkä huomioida sekin, että ihan itse valitsemme naamioitumisen, toisia ei voi siitä syyttää.
Millaisia naamioita sinä olet oppinut käyttämään?
Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa