Me sanomme päivittäin useasti ”rakastan sinua”. Monen monta kertaa. Sen sanominen toiselle, ja kuuleminen toiselta, on sellaisen kahdenkeskisen maailman jatkuvaa luomista ja hoitamista, joka rakkaussuhde on.
”Rakastan sinua” on kovaa kamaa, kaikkea muuta kuin latteus. Sanomalla se ääneen uudestaan ja uudestaan tunnustaudutaan sekä itselle että toiselle.
Että yhdessä antaa toinen toiselleen rakastavaisten nimen, on rakkauden teko. Sanat ovat tekoja, rakkaudessa etenkin. Kuinka sitä esimerkiksi esittelee kumppaninsa uusille ihmisille? Minusta on hyvää tekevää sanoa, että ”tässä on ihana rakastettuni”. Se on rehellinen kuvaus, ja minä haluan vaalia tätä rakastavaisena olemista, jota elämme.
Vaaleanpunainen on vakavaa! Rakkaudentunnustusten merkitystä voi testata kysymällä, miksi ei niitä ääneen toiselle sanoisi? Haluaako ehkä käyttää sanojaan johonkin tärkeämpään? Mikä on tärkeämpää?
Minua ihmetyttää tämä: jos haluaa olla toisen ihmisen kanssa ja tietää, että toinen, kuullessaan kauniita sanoja kokee mielihyvää tai onnea jopa, niin miksi ihmeessä ei niitä hänelle sano? Hiljaisuudelle on varmasti henkilökohtaiset syyt. Mutta vaikenevan rakastajan syyt ja ajatukset kätkeytyvät hiljaisuuden taakse ja sinne ne jäävät selvittämättömiksi ja tuntemattomiksi. Rakentaako sellainen sitten läheisyyttä ja saako kipinöimään intohimoa?
”Rakastan sinua” on ääneen annettu lahja. Ja sen täsmentämisessä avautuvat loputtomat mahdollisuudet kuvata sekä itseä että toista tämän lahjan äärellä: rakastan sinussa sitä ja sitä. Rakkaus sinuun saa minut tuntemaan sellaista ja sellaista. Rakkautesi maistuu ja tuoksuu ja kuulostaa tältä ja tältä. Meidän rakkaudestamme herää näitä ja näitä ajatuksia ja mielikuvia.
Mitä kaikkea ”Rakastan sinua” tarkoittaa, sen kuvaamiseen tarvitaan kokonainen elämä.
Minusta sanat ovat aina olleet tavattoman kiinnostavia ja se, mitä ihmiset sanovat, vakavasti otettavaa. Sanat ovat ihmisen yritys kiinnittyä maailmaan nimeämisen ja käsitteiden kautta. Se, mitä sanotaan, mitä jätetään sanomatta ja millä tavalla, on aina merkityksellistä.
Rakastavaisten välillä kieli on yhteinen sidos ja silta minusta sinuun ja takaisin.
Totta kai merkityksiä ilmaistaan kaikella muullakin olemisella. Rakastelemiseen ei tarvita välttämättä sanoja ja valtavat määrät merkityksiä ja sisäisiä maisemia tulevat silti jaetuksi ja tajutuksi. Toisaalta, hyväillä voi sanoillakin niin että pyörryttää. Sanoilla pääsee toisen ihon pintaan, niillä voi lämmittää ja ravisuttaa toisen koko kehoa.
Miksei siis rakentaisi sanoistaan temppeliä ja puutarhaa meille asuinpaikaksi? Koettaisi parastaan?
Joka päivä toivon löytäväni kultaisen sanan ja kevääseen puhkeavan lauseen, jonka voin antaa rakastetulleni, jolla pidellä häntä hellästi, jolla juhlia ja ilotulittaa ja hurrata meidän rakkauttamme. Joka päivä olen tosin sidottu oman kieleni ja ilmaisuni rajoihin, mutta se ei estä kuljeskelemasta puheen äärillä etsimässä uusia tavuja ja äänteitä rakkauden kieleen.
Jospa voisin puhua hänelle niin, että puut puhkeaisivat kukkaan ja sataisi linnunlaulua!
Jokainen rakastaja on runoilija ja kirjoittaa olemisessaan ja puheessaan säkeitään rakastetulleen päivästä päivään sellaisina kuin ne hänestä syntyvät.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.