Rakastut ihmiseen, joka on harkitseva ja älykäs. Se osaa rauhoitella kun panikoit. Se kuuntelee kun sinulla virtaa sanoja jonossa ja päällekkäin. Se istuu huoneessa hiljaa ja katselee sinua. Sen hiljaisuus tuntuu turvalliselta ja hyväksyvältä.
Rakastut ihmiseen, joka on vauhdikas ja kupliva. Se menee kierroksilla, nauraa, itkee ja puhuu. Se koskettaa kauniisti aina ohi mennessään. Ihailet miten se osaa sanoittaa kaikkea ja näyttää tunteita. Sen seurassa tunnet olevasi elossa. Te olette kauniisti toisianne täydentävä pari.
Vuodet kuluu ja katselet ihmistä, joka on hiljainen ja sulkeutunut. Se on passiivinen eikä se osaa puhua ajatuksistaan tai tunteistaan.
Ja sinä katselet ihmistä, joka puhuu liikaa. Se hallitsee ilmapiiriä ja vaatii. Se on hysteerinen eikä osaa hillitä tunteitaan. Olette niin erilaisia.
Mitä tapahtui? Fysiologisesti teidän tarinanne alussa tapahtui reaktioita, joissa dopamiinintäyteinen mieli hiljensi mantelitumakkeen ja teki teistä pelottomia ja rohkeita. Veikö mieli oikeasti harhaan, halusi ja uskoi niin kovasti, että se sammutti kaikki äänet, jotka eivät sopineet sen maisemaan. Jos niin on, niin sekin on kohdattava. Vai toivoiko mieli maailmankaikkeudesta jotain röyhkeän erilaista ja kuullessaan toiveen, maailma heitti eteesi itsestä puuttuvan palan. Jos niin kävi, niin mihin se pala katosi?
Jos kävikin niin, että löysit palan toisen puolen. Onko puhumattomuus se, mikä toisesta näkökulmasta oli kuuntelemista ja läsnäoloa. Onko kyvyttömyys hillitä itseä sama, mikä silloin näytti kyvyltä elää tunteita. Kokonaisuuden rakentumisen tunnelmia on ehkä ilmassa. Voi olla, että mitään ei ole kadonnut, osien toinen puoli on vain hetkittäin varjoissa.
Uskotko, että sinussa on se hyvä ja kaunis, minkä toinen kerran näki? Entä toisessa? Jos vähänkin uskot ja jos ei ole liian myöhäistä, niin uskalla vielä vähän.
Mitä tapahtuisi jos katselisit ihan rauhassa ja pitkään toista? Jos asettuisit huoneeseen, antaisit kuuntelevan ja rauhoittavan itsesi tulla jälleen esiin ja pyytäisit toisen hetkeksi vierellesi. Ehkä kysyisit sen saman kysymyksen kuin silloin, tai ehkä olisit vain hiljaa. Näkisikö toinen sinut?
Ja mitä sinulle tapahtuisi, jos huomaisit toisen, joka istuu pelottomana huoneessa? Jos antaisit vahvasti tuntevan, läheisyyden avulla rakentuvaan yhteyteen uskovan itsesi tulla esiin. Jos menisit toisen luokse. Ehkä istuisit vierelle, silittäisit käsivartta ja kertoisit.
Olen psykoterapeutti ja perheneuvoja. Nautin musiikista, kirjallisuudesta, liikunnasta ja luonnosta.