Näinä Suomen suloisuuden kesäviikkoina kiertelen uskonnollisilla kesäjuhlia ja tutkin, lisääntyykö rakkaus. Ts. olenko rakastettavampi puoliso ja saavatko hengelliset kesäjuhlat minut osoittamaan enemmän rakkautta miehelleni sanoin ja teoin.
Tähän mennessä olen uinut rakkaudessa jo Lähetysjuhlilla Vihdissä, Sateenkaarimessussa Pride-viikolla Kalliossa ja osallistunut Herättäjäjuhlille Vantaalla. Juuri näillä minuuteilla alkavat New Wine-festarit Himoksella. Sateenkaarimessuun ja New Wineen osallistun ensimmäistä kertaa. Viimeisimmästä en osaa vielä siis sanoa mitään, mutta tähänastinen subjektiivinen empiirinen kokeeni osoittaa, että KYLLÄ rakkautta sanoin ja teoin on tarttunut juhlilta matkaan. Mies voi vaikka todistaa ;) Hän itse ei ole valitettavasi osallistunut tänä kesänä yhdenyhdelle kesäfestareille, ei maallisille eikä taivaallisille. Hänen on uhrattava kesäloma opiskeluille. Ja minä taas mielelläni harjoitan hengellisiä harjoituksia tuhansien muiden kanssa yhdessä. Sitä on vaikea selittää, mikä näillä juhlilla on se juttu ja miksei rukoilla voisi yksin kotonakin.
Jotakin kovin kokonaisvaltaista hengellisillä kesäjuhlilla tapahtuu. Kun saa kuulla vaikka sellaista, että ole sellaisena kuin olet (herättäjäjuhlat), niin sen oivaltaminen lisää väistämättä rakkautta. Mitä enemmän saa lupaa olla sellainen kuin on, sitä enemmän uskaltaa olla oma itsensä. Ja tutustuu itseensä paremmin ja voi vaikka aloittaa jonkun uuden harrastuksen – tai kokata vaikka vähän erilaista ruokaa. Mitä enemmän tietää olevansa rakastettu ja hyväksytty, sitä enemmän uskaltaa ottaa riskejä ja uusia aluevaltauksia.
Mitä enemmän uskaltaa ottaa riskejä, sitä paremmaksi kumppaniksi uskaltaa kasvaa. Mitä paremmaksi kumppaniksi uskaltaa kasvaa, sitä enemmän antaa toisen loistaa ja osaa kannustaa häntä eteenpäin kohti hänen potentiaaliaan. Hyvä kumppani on kiinnostunut puolisonsa ajatuksista ja unelmista, vaikka ne olisivat erilaiset kuin omat.
Olenkohan nyt ihan astumassa harhaan jos väitän, että hengellisille kesäfestareille osallistuminen korreloi parempien parisuhdetaitojen kanssa? Hyvä kristitty kun on lähimmäisenrakas ja ajattelee toisen parasta – mutta ei unohda itseäänkään. Sellainenhan on myös ihannekumppani.
Herättäjäjuhlilla veisattiin niin monta kertaa Kahden maan kansalaista, että se jäi korvasyyhyksi. Mieskin sitä tuossa vieressä hyräilee. Sitä hoilaten nää matkais kohti suurempaa yhteyttä:
“Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa. Olen kahden maan kansalainen. ”
Sopii meille hyvin. Tää meidän voimabiisi on hyvä, koska se tunnustaa tosiasiat. Välillä on kovin vaivasta. Ei tartte esittää mitenkään parempaa kuin on. Monenlaista vaivaa on meistäkin toisillemme ollut. Mutta rakkaus kantaa, anteeksi on opeteltu pyytämään ja antamaan, toivoa ei menetetä. Ja lopullinen suunta on jotakin enemmän kuin silmät näkevät. Kahden maan kansalaisilla lopullinen päämäärä on tuonpuoleisuudessa. Yritämme elää kuitenkin vielä vahvasti tämänpuoleisuudessa. Vahvasti.
Mitään menestyshypetystä hengelliset festarit eivät siis tarjoa parisuhderintamalle tai muuallekaan, vaan enemmän sellaista tosiasiat tunnustavaa (synnintunnustus) ja apua ylhäältä vaikeuksiin pyytävää (anteeksianto, armo). Hyväksyttynä olen paitsi vapautuneempi, myös rakastettavampi.
Minna Tuominen
Synnyin vuoden synkimpänä päivänä vuonna 1972. Nykyisin olen ainakin, äiti ja vaimo. Ja pariterapeutti, pappi ja tarinateatteriohjaaja. Täällä kirjoitan asioita, joita kohtaan työssä ja vapaalla.