Vuosia sitten myytiin paljon elämänhallintaoppaita. Elämäänsä tai parisuhteeseensa tyytymättömät ihmiset ostivat kirjoja innolla. Oppaissa oli usein aivan viisaita ja kelvollisia ohjeita. Moni koki, että kirjojen ajatuksista oli ainakin hiukan hyötyä. Osa tietysti hurahti likaa oppaiden maailmaan.
Terävin innostus on ehkä taittunut. Ainakaan kirjoja ei enää myydä elämänhallintaoppaina. Buumi laantui, kun ihmiset huomaisivat, että elämää ei voi hallita. Usein elämässä tapahtuu, kuten Kainuun kirjailija Veikko Huovinen kirjoitti (vapaasti muisteltuna): ”elämässä asiat tapahtuvat joskus ihan huvikseen eri tavalla, kuin olet suunnitellut.”
Jostakin syystä Huovisen ajatus kulkee mukanani sitkeästi. Se on tosi hieno aforismi ja vastaa omaa elämänkokemustani. Usein käy niin kuin olen suunnitellut, mutta ainakin yhtä usein huomaan, että toisin meni. Joskus se toisin meneminen tuo iloa, joskus pettymyksiä. Hauskin sana koko lauseessa on tuo ”huvikseen”. Onko ihmisen elämän ohjaajana vain minä itse ja mikä osuus on kohtalon, sattuman tai Jumalan käsissä. Muuttaako jokin voima omaksi huvikseen ihmisen suunnitelmia? Ajatus olisi karmea, varsinkin suurten surujen kohdatessa. Ehkä eniten ”huvikseen” tapahtuvia asioita tapahtuu siksi, että elän lähellä muita ihmisiä. Heilläkin tuppaa olemaan asioihin jokin vaikutus. Varsinkin parisuhteessa tuo toinen ihminen ajattelee ja toimii joskus ihan huvikseen eri tavalla, kuin olen ajatellut.
Tämä kaikki pohdinta lähti liikkeelle kauempaa. Huomasin ystäväni kommentoivan turhautuneena sitä, että usein asioihin reagoidaan vasta sitten, kun on jo ongelmia. Näin voi tapahtua missä vain, työssä, kotona tai parisuhteessa. Miksi ei enemmän ennakoida tulevaa, kun pienellä pohdinnalla voisi huomata jo kauan ennen katastrofia, että pian ollaan lirissä.
Esimerkit elämän ennakoinnin ja suunnittelun myönteisistä puolista ovat kaikille tuttuja. Siksi autot huolletaan, että niihin ei tulisi vikaa ja siksi terveystarkastuksia pidetään, että tyypin kaksi diabetes ei iskisi.
Jäin miettimään omaa suhtautumista tähän. Osaan mielestäni hiukan ennakoida, varautua, huoltaa ja hoitaa asioita etukäteen. Töissä ja harrastuksissa teen näin useinkin. Miksi se sitten kotona tai parisuhteessa on paljon hankalampaa? Varsinkin parisuhteessa tämä ongelmien ennakoinnin kysymys on mielenkiintoinen. Moni pari pohtii sitä, että miksi ei lähdetty hakemaan apua ongelmiin jo aiemmin. Merkit olivat, ainakin jälkikäteen ajateltuna, nähtävissä jo pitkään.
Toisaalta taas jotkut ongelmat johtuvat selvästi siitä, että on liikaa suunniteltu tai yritetty varautua vähän kaikkeen. Jos yrittää ennakoida ja suunnitella kaiken, uupuu, masentuu ja väsyy helposti.
Voisiko ajatella, että tässä tarvitaan taas kerran molempia. Onnellinen se, joka osaa tyytyä siihen, että elämässä nyt vain on joskus ongelmia. Hän osaa päästää irti jatkuvasta suunnittelusta, ennakoinnista ja väärästä hallinnan pakosta. Toisaalta ystäväni kysymys on viisas. Miksi en ottaisi heti ja ennakoiden puheeksi asioita, jotka vaivaavat. Silloin ehtii paremmin katsoa vaihtoehtoja ja laittaa toimeksi ennen kuin rysähtää. Että ota tästä nyt selvää? Molempi taas parempi? Ero on silläkin lähteekö ennakointini pelosta vai jostakin mukavasta tavoitteesta käsin? Opettelen yhä hallitsemaan elämää, jota en voi koskaan täysin hallita.
Olen perheneuvoja ja pappi Etelä-Pohjanmaalta. Kotona kanssani asuu neljä eri ikäistä naista, (osa tyttöjä vielä). Täällä päin "puhutaan asioista suoraan". Väite ei tosin pidä ihan aina paikkaansa. Vaikeat asiat ovat täälläkin joskus hankalia ottaa puheeksi. Jos elämässä pitää eksyä ja erehtyä, se on mukavampaa useimmiten kaksin kuin yksin. Siksi kompasteluja on tärkeää jakaa.