Koirani on mestariflirttailija. Jokaisen lenkin aikana hän tutustuu ainakin yhteen uuteen ihmiseen. Hän lähestyy jokaista omasta mielestään kiinnostavan näköistä ihmistä, jos en ehdi sitä estää. Usein jo kaukaa koirani aloittaa hännän heilutuksen ja silmiin tuijottelun niin, että vastaantulija pysähtyy kohdallamme eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kun antaa koirani nuoleskella taas yksi uusi tuttavuus ystäväkseen. Piirre on ihailtava. Samanlaista horjumatonta itseluottamusta voi tavata myös joillakin hyvin rakastetuilla pikkulapsilla.
Koirani viehätysvoimasta huvittuneena kirjoitin facebookiin: Kaiken mitä tiedän flirttailusta olen oppinut koiraltani.
Johon kaveri vastasi: Jotkut miehet saattavat kavahtaa, jos käyt suoraa päätä hanuria nuuhkimaan. Alan ymmärtää paremmin sun parisuhdeproblematiikkaa.
Minä: Siis hääääääh? Mikä vika suorassa toiminnassa on?
K: Haha, ei mitään mun mielestäni, mutta multa taitaakin puuttua muutamia yleisiä estoja. Oon opetellut niitä, etten herättäisi niin usein pahennusta.
M: Mä oon kans opetellut sellaista hienovaraisempaa lähestymistapaa, mutta en oo vielä kovin hyvä siinä. Siinä vaiheessa kun mun mielestä jutellaan vielä ihan normisettiä, niin toisen mielestä mä avaudun liikaa tai liikun ylipäänsä sellaisilla taajuuksilla joille ei deittailuvaiheessa kuulu mennä.
K: Kysyminen ja kuunteleminen toimii yleisesti ottaen tilanteessa kuin tilanteessa paremmin kuin puhuminen. Oon oppinut jo hyödyntämään sitä työssäni, muissa konteksteissa vaatii vielä harjoittelua.
M: Ongelma on siinä, että mä myös kysyn ihan vääriä asioita. Mua kiinnostaa ihmisissä niiden syvät pohjavirrat ja oon ihan liian kärsimätön enkä jaksa odottaa, että josko joskus ens vuonna toinen haluaisi jakaa niitä asioita, joilla todella on merkitystä.
K: Hmmm, sit on vaan väärät tyypit sattuneet kohdalle!
M: Kyllä mä aika vakuuttunut olen, että ongelma on ennemmin minussa.
K: Mun mielestä sussa ei ainakaan ole mitään vikaa. Mietin, että voiko miehelle tulla riittämätön olo sun vahvan ideologisuuden rinnalla ja hän vetäytyy, koska ei usko voivansa täyttää odotuksia tai nousta samalle “tasolle”? Elämänkymppanillehan riittää periaatteessa vaatimukseksi mukavuus ja ettei ihan natsi ole, tiedostavuus yms. on vaan plussaa ja saattaa heräillä ajan kanssa. Huom, voin olla ihan hakoteillä, en ole ollut sun treffejä todistamassa enkä tiedä mihin teemoihin sun tiukat kysymykset liittyy! Kunhan täältä lonkalta heittelen.
M: Hyviä heittoja. Pitäis ehkä tägätä joku treffikumppani tätä keskustelua kommentoimaan. Ite on paha mennä sanomaan, miksi mun deittailut ei etene seurusteluun asti. Jos tietäisin vastauksen, asia vois kenties muuttua. Kenties. Ehkä. Voi myös olla, että asia vaatisi niin perustuvanlaatuista muutosta minussa itsessäni, että mieluummin hengailen itsekseni tällaisena kuin alan persoonaani treenaamaan.
Flirttailuneuvoja ja deittailuohjeita otetaan vastaan.
Joensuulainen kuvataideopettaja, teologian opiskelija, kansalaisaktivisti ja luottamuksen pyhiinvaeltaja aka köyhä. Kirjoitan parisuhdeblogiin täysin ilman omakohtaista kokemusta parisuhteesta, vähän samaan tapaan kuin katolinen, selibaattiin sitoutunut pappi antaa avioliittoneuvontaa.