Viime viikolla kävin läpi neljä perheessämme sisäistettyä oppituntia lapsiperhearjen muutoksista, mutta on niitä vielä viides. Tämä vanhemmuus on vielä niin sanotusti prosessissa. Mitä sitten, kun kumpikin on kotona, niin kumman vuoro on
- vaihtaa kakkavaippa
- keittää iltapuuro
- syöttää
- pukea ulkovaatteet
- antaa keinussa vauhtia
- leipoa hiekkakakku
- pestä hampaat
- vaihtaa yöpuku
- olla ravintolassa hilluvasta taaperosta vastaava
Olen tässä järkeillyt, että käsissämme on ilmeisesti liikaa aikaa, kun näitä pitää miettiä. Sellaiset kohdat ovat selkeitä, kun toisen pitää maksaa laskuja tai kirjoittaa blogia, mutta jos kummankin kädet ovat vapaat. Neuvottelutkaan eivät tähän auta. Näitä hommia ei oikein niputa miksikään kokonaisuuksiksi, kivat jutut ovat kivoja ja tyhmät tyhmiä. Ja näitähän riittää. Aamusta ihan illan viimeiseen tuntiin. Kumpi saa vain katsella ja kumpi tekee? Kumpi on Martta ja kumpi on Maria? Maria on valinnut hyvän osan. Mutta jos kumpikin haluaa olla Maria. (Ja on sanomattakin selvää, ettei exceliä tähän talouteen käyttöön oteta…) Viides oppitunti lienee vielä kesken.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.