Rakastavaisuuden sanapariksi liitetään paratiisi. Nyt kun on kevät, sellainen on kulman takana. Luonto, siellä on rakastavaisten hyvä olla.
Me olimme eilen iltapäivällä kevätkävelyllä läheisessä rantalehdossa. Sinne houkutteli ystävältämme saatu tieto, että ensimmäiset peipposet oli aamulla kuultu. Ja valo oli jumalainen, sitä oli täynnä koko sininen taivas ja sillä kiiruhtavat kevätsään pilvet.
Kuulemma luonnossa syntyy mitattavia hyvinvoinnillisia vaikutuksia jo kymmenen minuutin jälkeen. Varmasti ne ovat parisuhdehyvinvoinnillisiakin. Verenpaine laskee, mieli rentoutuu, on kiireetöntä.
Me kuljeskelemme käsi kädessä. On sama rytmi. Eikä ole määrä mihinkään erityisesti, kulkeminen on kuljeskelua ja nauttivaa harhailua yhtä polkua yhteen ja seuraavaa toiseen suuntaan, poikki heinikon ja ylös kallionsyrjää, toista alas ja niin edelleen.
Kun askeltelee aivan rauhassa, näkemistä on koko ajan. Silmut ovat paisuneet vihreiksi. Sammal on rehevän värinen. Puro lirisee ja kertyy veden peiliksi. Mudassa on mustarastaan jäljet. Oksaston varjot ovat tuulen marionetteja.
Peipon laulun kuuleminen ensimmäistä kertaa keväällä on ilohuudon paikka. Se on niin iloinen ääni, sydänääni. Me kuulimme sen taas yhtaikaa, saman laulun. Siinä on tosiaan paratiisillinen kokemus.
Muitakin hetkiä luontoparatiisin puutarhassa: vanhan omenapuun runko on kaartunut portiksi, me pysähdyimme sen alle hetkeksi kuuntelemaan, miten peippo ja toinen ja monet muut juuri saapuneet antoivat laulunsa kuulua.
Polulta poiketen löytyi toisaalta koivujen ja pajujen tiuhaan kehystämä kauriiden makuukamari ja sen sammallattia.
Ja sitten on merenlahti, joka aukeaa silokalliolta. Ja tuuli.
Siellä tuuli voimakkaasti, niin, että kohisi ja rantametsä huojahteli. Me seisoimme kasvot aurinkoa vasten, selän takana suojasta kantautuva laulun helinä ja kaikkialla ympärillä tuulen luuta, joka lakaisee pois kaiken ylimääräisen stressin, työt, tekemiset ja pyrinnöt. Jäljelle se jätti vain meidät ja luontoparatiisin kevään erityisessä hetkessä.
Se on kokemus yksinkertaisesta onnellisuudesta. Epäilemättä siinä on samaa iloa, jota kokevat ne pareina lehahtelevat linnut, jotka me näimme: keväistä iloa olemisesta ja omasta parista.
Eläinten kognition tutkimus paljastaa koko ajan lisää tietoja perustunteiden merkityksestä kaikille eläimille. Mutkattomien eläimellisten ihanien tunteiden kokeminen on ihmisenkin onnea. Kevätkävely on paratiisi, koska se kutsuu yksinkertaisesti aistimaan ja kokemaan, nuuhkimaan, katsomaan ja tunnustelemaan.
Sellaisen yksinkertaisen ilon jakamisella on ainakin minulle syvällinen vaikutus koko siihen rakkauden moniulotteisuuteen, jota toisen kanssa kokee.
Ehkä sitten olen luonnonlapsi, mutta onneksi meitä on kaksi.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.