Muistattehan hänet? Naisen, jota pidetään kaikkien kristittyjen naisten esikuvana nöyryyden ja kuuliaisuuden takia. Joka vastasi enkeli Gabrielin Jeesusvauvauutiseen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”
Hänen päiväänsä vietetään ensi sunnuntaina taas kirkkovuodessa. Kerran vuodessa me muistamme Mariaa. Hän herättää minussa ihailua. Ja kummeksuntaa. Ehkä hän ei tiennyt aivan mihin kaikkeen hän suostui, kun vastasi ”tahdon” enkeli Gabirelin käynnin yhteydessä. Miten kukaan voi olla niin rohkea? Niin hullun rohkea?
Katuikohan hän koskaan kohtaloaan?
Vielä enemmän minussa herättää ihmetystä ja ihailua Marian poikaystävä Joosef. Maria alkoi odottamaan lasta ja Joosef tiesi, ettei lapsi ollut hänen. Silti hän ei jättänyt Mariaa vaan kantoi vastuun sekä Mariasta että hänen pojastaan. Meni Marian kanssa naimisiin ja otti Jeesuksen omiin nimiinsä.
Raamatussa kerrotaan, että enkeli kävi Joosefinkin luona kertomassa, että kannattaa mennä Marian kanssa naimisiin. Mutta mukisemattako Joosef nieli tämän kaiken? Eikö hän yhtään epäillyt Marian luotettavuutta enkelistä huolimatta?
Jos vastaanotolleni tulisi tällainen pariskunta, kehottaisin Joosefia kysymään kaikki mieltä vaivaavat kysymykset. Ja tekemään valintansa itse – ei edes enkelin pakottamana.
Enkelin käynnistä huolimatta luulen, että Marialla ja Joosefilla oli samat uusperhekuviohaasteet kuin tämänkin päivän ihmisillä. Marialta sentään kysyttiin, että suostuisiko hän Jumalan pojan äidiksi, mutta Joosefille enkeli käy vain ilmoittamassa, että lapsi joka kasvaa hänen morsiamensa sisällä on lähtöisin Pyhästä Hengestä ja siksi olisi parempi ottaa Maria vaimoksi. Sellaiset pakotetut ratkaisut voivat aiheuttaa katkeruutta. Kai hänellä olisi ollut teoreettinen mahdollisuus purkaa kihlaus kaikessa hiljaisuudessa. Kunnollisena ja vastuullisena miehenä hän ei niin tehnyt. Koska kunnolliset ja vastuulliset miehet eivät hylkää morsiamia tai heidän sisällään kasvavia lapsia. Mutta kukaan ei kysynyt, halusiko hän Jumalan pojan maanpäälliseksi isäksi.
Kukaan ei kysynyt.
Nykyään kukaan ei ihmettelisi, jos Joosef olisi lähtenyt pois noin erikoisesta kuviosta. Kylillä ihmiset tietäisivät Joosefia itseään paremmin: ”Eihän siinä nyt hyvät lähtökohdat olisi ollut, kun morsian jo odotti lasta ihan toiselle. Parempi kun Joosef pelasti oman nahkansa eikä jäänyt siihen hyväksikäytetyksi.”
Joskus järjenvastaiset kuviot silti toimivat. Ihan tässäkin ajassa. Eikä karkuun juokseminen ole hyvä ratkaisu. Ei silloin eikä nyt.
Jos Joosef ja Maria pitäisivät parisuhdekurssin, osallistuisin hetipaikalla ja haluaisin tietää, miten erottaa oikeanlainen nöyryys ja suostuminen kohtaloonsa siitä ettei alistu väärällä tavalla. Siellä kurssilla voisin sitten kysyä, millä fiiliksellä Joosef suostui kohtaloonsa ja ylistikö Maria useinkin Jumalaa myös sikiämisen jälkeen. Niin ja sitten haluaisin ylistää yhdessä Marian kanssa ihan järjenvastaisesti.
Minna Tuominen
Synnyin vuoden synkimpänä päivänä vuonna 1972. Nykyisin olen ainakin, äiti ja vaimo. Ja pariterapeutti, pappi ja tarinateatteriohjaaja. Täällä kirjoitan asioita, joita kohtaan työssä ja vapaalla.