Adventtihan yllätti jouluihmisen pyllähtämällä kalenteriin jo marraskuussa. Lumi suli ja joulumieltä sai kaivella toden teolla. Varsinkin, kun asun kotoani kosteutta pakosalla. Kylppärin kuivuttua rupesin salaa haaveilemaan joulusta omassa kodissa, mutta senkin romutti kymmenen miehen kanssa tehty katselmointi sähkösuunnittelun ja viemäröinnin haasteista. Osakkaalle naurettiin hyväntuulisesti, kun kuvitelmani romuttuivat pölyksi kylppärin paikalla olevan sementtilaatikon lattialle.
Joulumieltä on kaiketi itse kunkin kaiveltava, on sitten suvun täsmäperinteet, uutta parisuhderakkautta ilmassa tai sinkun suurta vapautta valita tekemisensä. Niinpä itsekin oikein toden teolla mietin millainen jouluihminen olen. Jouluihmiseksi olen tunnustautunut, mutta en kaipaa tiettyä kaavaa joululleni, kuten en elämälleni muutenkaan. Hyvissä joulupöydissä olen istunut kotona ja sukulaisissa, vuokramökissä ja ystävieni luona ulkomailla. Olen tunnelmoinut jouluyön messussa, kuunnellut katolista nunnaa ja jättänyt kirkonmenot väliin.
Joka vuosi kuulen kuitenkin kysymyksen siitä, mikä tekee minulle joulun. Se on ollut vaikea kysymys aina. Olen miettinyt tärkeimpiä muistikuviani, kun esimerkiksi ystäväni kysyi niitä omaan blogiinsa. Minä muistelin mandariineja ja koko yön loistavia valoja kuusessa. Niitä valoja kuvittelin ripustavani omalle parveekkeelleni ja tuijottavani niitä läpi yön. Niin en tee, ja minun on mentävä muisteloissani askel pidemmälle. Mikä joulussa ja sen perinteissä on juuri minulle arvokasta? Sellaista, joka tekee minulle joulun, ja jonka haluan välittää lapselleni.
Se kirkastui, kun kylppärikatselmuksen jälkeisenä päivänä olimme perheeni kanssa kodissamme joulutorikierroksen välissä lämmittelemässä, syömässä eväitä ja huoltamassa taaperoa. Siellä se nappula juoksi villapuvussaan. Hän kirmasi tottuneesti hyllyjen, pussien ja laatikoiden välisssä kuin kotonaan, vaikka emme olleet siellä asuneet päivääkään.
Joulu on kyky sopeutua, nauttia siitä mitä on. Joulun voi kehystää valoilla, maustaa mauilla ja kuorruttaa ihmisillä. Ihan sattumalta ei pyhä perhe tainnut jäädä sijatta majatalosta. Eläinten syöttöseimessä ensiuniaan nukkuva lapsi, ensimmäisinä vierainaan kolme tuntematonta miestä ja yöseurana eläimiä. Sitä kuvaelmaa voi miettiä, kun haaveet kaatuvat. Katseen voi nostaa tähteen, joka ohjaa eteenpäin.
Mitä tahansa me syömme, missä tahansa me syömme, miten tahansa aikataulutamme joulun pyhät, on se hyvä juuri niin.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.