Itse tajusin sen raottaessani ensi kerran silmiäni, kun olin vetänyt ilokaasua kaksitoista tuntia putkeen, saanut kaksi piikkiä selkärankaan, miettinyt perisyntiä, Eevaa ja omenaa, kidutusmetodeja ja kuolemaa, ja näin kyyneleet puolisoni silmissä.
Ennen kuin omaa nahkaani kosketti mitään todellista, niistä kyynelistä näin, että elämä on todella alkanut. Olemme tehneet yhdessä jotain. Ruumis raunioina ja pää ihan sekaisin, tajusin, että siinähän se on, isä, ei vain mieheni, jonka t-paidassa roikuin.
Ja siinä hän on, isä, vastaanottamassa ja ymmärtämässä mitä tapahtuu. Uudella elämällä on turvanaan joku toinenkin kuin minä. Ja minä todistan nyt oman kivun sijaan jotain mitä tapahtuu myös kahden toisen ihmisen välillä. Se on hyvä.
Nyt ne kaksi kipittävät portaita ylös ja sylissä istuvan silmissä loistaa sellainen ilo ja onni omastaan, isästään. Moikka vaan sulle, äiti.
Kun se isompi kuiskaa hiljaa nukkumaan mennessä rakkauttaan, uskon sen todeksi enemmän kuin koskaan.
P.s. Kun tästä isänpäivästä selvitään, niin ensi viikolla vietetään parisuhdeviikkoa, joka on Parisuhdekeskus Katajan ja Väestöliiton parisuhdekeskuksen yhteinen tapahtumaviikko somessa.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.