Pääsiäinen on kristinuskon suurin juhla, mutta joulun vietto menee Suomessa edelle. Niin paljon edelle, että se saa jopa stressikäyrät nousuun. Lahjat, rahat ja seura ahdistaa. Lahjoja on liikaa tai liian vähän. Sukua on liikaa tai seuraa ei ole.
Onneksi meillä on pääsiäinen. Ainut ongelma on se, että luterilaisia moititaan juhlimattomuudesta. Ajattelen kuitenkin niin, että ehkä me olemme pääsiäisessämme joulustressiä pakosalla. Juhlapöytä olisi ajatus kattaa vasta paaston päätteeksi kellon käännyttyä sunnuntain puolelle, mutta eihän puoliltaöin juhlinta ole edes käytännössä kaikille mahdollista. Kukaan ei kyttää keskiyöllä ikkunoista onnea tihkuvia perheitä, joten kenenkään ei tarvitse suorittaa. On ihan sallittua nukkua.
Läheskään yhtä monen mieltä ei pahoiteta sen vuoksi, että tärkein juhlapäivä vietetään muualla, joten pöydän voi kattaa monenakin pääsiäispyhänä. Pääsiäinen on juhlista suurin juhlatapojen armollisuudessa.
Meidän perhe sairasti pääsiäisen ketjussa. Hiljaisen viikon potilas oli pienin. Minun perjantaini oli pitkä ja puolisoni lauantai hiljainen. Parvekkeelle sytytimme joka ilta myrskylyhdyn.
Kirkonmenot, ystävät ja sukulaiset vaihtuivat kotoiluun, mutta pääsiäinen elää tässäkin hetkessä vahvasti. Opetuslapsetkin nukkuivat, kun Jeesus vietti elämänsä rankinta yötään yksin.
Pääsiäinen saa tulla ja avautua juuri sellaisena kuin sen kukin tarvitsee.
P.s. Jos mietit mitä kertoisit lapselle pääsiäisestä, älä mieti enää, lue täältä.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.