Meille on tärkeää, että meidän perheessä on turvallinen ja terve tunneympäristö, jossa pienen vauvan on hyvä kelliä ja kasvaa isoksi.
Ensimmäiset viikot sellaista leppoisaa umpiota vaalimmekin. Ei kannattanut huomauttaa toiselle mistään. Sehän oli aivan turhaa ja epäolennaista. Kuplassa oli kaikki aina vain hyvin. Kunnes olin tulla hulluksi, joten aloinpa taas vähän miettiä asiaa…
Turvallinen tunneympäristö ei koostu pelkästään hymystä ja rallattelusta. En minä halua opettaa lapselleni, että on hyviä ja pahoja tunteita, ja niistä ne toiset on pidettävä poissa. Ratkaiseva askel siis turvallisessa tunneilmapiirissä olikin, kun uskalsin sanoa ääneen mikä ärsyttää ja päästää ärtymystäkin kumppania kohtaan ulos. Kauhean pitkiä riitoja tosin ei saada aikaan, kun kolmas pyörä vieressä keikistelee ja naureskelee. Tärkeäksi kuitenkin koen edelleen sen, että riidat aina sovitaan.
Oikeastaan nyt jo odotan sitä, kun perheemme uusin jäsen ensimmäistä kertaa sanoo minua tyhmäksi. Silloin vanhemmuuteni todella punnitaan, tiedän, että rakkauteeni luotetaan ja loppuu todella tämä kuplassa pelleily. Ja vähän jo haaveilein ikiomasta teinistäkin. Hän tarvitsee varmasti isommin kuin koskaan aikuista, joka kestää negatiivisetkin tunteet. Onneksi ollaan iskän kanssa harjoiteltu.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.