On tärkeää, että vanhempi päättää lapsen asioista. Ymmärrän kyllä sen, mutta se ei ole minusta ihan yksinkertaista. Vanhemmuudessa joutuu mielestäni pohtimaan suhdettaan valtaan. Vain sen oivallettuaan voi minusta onnistua ohjailemaan jälkikasvuaan oikeaan.
Mikä mielestäni oikeuttaa valtaan? Se, että tietää ohjattavaansa enemmän ja ottaa seuraamuksista vastuun. Tämän ajatuksen kanssa on helpompi ottaa asema, jolla voi määrätä tahtia. Välttämättähän ei jälkikasvulle välity, että tässä on nyt viisaampi tekemässä valintoja. Saati, että taaperolla kävisi mielessä, että teoilla on seuraamuksia, joista vanhempi kantaa vastuun. Ja kas, ohjattavana on mahallaan lattialla punaisena huutava nappula.
Siis vanhemmuudessa viisaus ja vastuunkanto eivät riitäkään. Minun on myös motivoitava tämä vastuullinen tajuamaan, että miksei monta kertaa päivässä kylvetä. Alle kaksivuotiaan huomion voi kiinnittää johonkin vielä kiinnostavampaan juttuun, mutta missä vaiheessa tämäkin on loppuunkulutettu?
Parisuhteessakin tämä vallankäyttö lienee olevan samanlainen tarkastelukohta, jossa naisia nostetaan tikunnokkaan. He jyräävät isähahmot lapsenhoidossa ja nalkuttavat kotitöistä. Valta tässäkin otetaan ehkä kokemalla itsensä viisaammaksi ja vastuullisemmaksi, mutta unohdetaan se motivointi.
Pohtiessani valtaa tulen aina johtopäätökseen, ettei koskaan voi motivoida pelolla.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.