En tiedä oletko tarkaillut itseäsi riidellessäsi. Mistä riidat alkavat ja mikä lisää niin sanotusti vettä myllyyn ja mikä taas saa vihantunteet tasoittumaan? En siis sinusta tiedä ja asian yleisestä paikkaansapitävyydestä, mutta itse olen havainnut, että pahinta ja parasta riitelyssä on sama asia, äänensävy.
Monesti ei ole väliä sillä mitä sanoo, vaan miten asiansa sanoo. Ja siinä se vaaraa piileekin. Ja toisaalta siinä se on, autuuden avain, tietynlaisessa äänensävyssä. Voin kuvitella hillitseväni itseni ja vakavissani väittää, että enhän minä mitään pahaa sanonut. No enpä niin, mutta kyllä se sieltä kuului. Puolihuolimattomasti sanoin jotain samalla, kun joku asia ärsytti. Se äänensävy on tuttu toiselle ja riidanleimahdus on valmis.
Itse ainakin huomaan, että kaikki mitä toisen suusta tulee tietyllä äänensävyllä ei johda mihinkään hyvään, mutta sillä sekunnilla kun se muuttuu lempeäksi, ennen kuin edes on sanottu anteeksi, on kaikki unohdettu.
Se on aika suuri aarre sellainen äänensävy, joka murtaa kaiken aiemmin sanotun. Mutta se on aikamoinen ase myös. Ja kun lähellä olevan ihmisen tuntee todella hyvin, ei äänensävyään voi teeskennellä. Ja ne kaikkein tärkeimmät asiat kannattaa säästää siihen äänensävyyn, jota toinen kuuntelee.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.