Sehän oli selvä, että kun vauva tulee taloon, niin parisuhde loppuu, kahdenkeskeistä aikaa ei ole ja kaikki luisuu hiljalleen kohti erillisyyttä.
No tietenkin tätä vältelläksemme pyrimme järjestämään illalliset niin, että pieni vastasyntynyt nukkuu, että syntyy varmasti sitä parisuhdeaikaa. Sehän nyt nukkuukin koko ajan. Helppoa kuin heinänteko. Mutta ei, meidän jälkikasvumme kuitenkin oli niin seurallinen, että kun pikkunenuun leijaili ruoan tuoksu, niin sieltähän se pariviikkoinen kuoritui piireihin Newborn Settiin kellimään. (sellainen kaukalo syöttötuolissa, missä voi ihan vauvanakin olla)
Kuinkas sitten kävikään. Ei tarvinnutkaan paniikissa pelätä, että joku herää ja kaikki menee pilalle, vaan tässähan onkin kaikki. Voimme keskustella maailmanpolitiikkaa, maistella ja haistella pöydän antimia, juoruta ja nauraa pikkupallerolle, joka viihtyy pöydän päässä kun aina välillä häntäkin katsoo. Ja tätä on jatkunut läpi kasvun yhdeksänkuukautiseksi. Nyt vaan heitellään kurkunpaloja pitkin lattioita ja keskittymistä ruokailuun haetaan maissinaksuilla.
Ei tarvittu muuta kuin ymmärtää, että ei se mene niin, että kun taloomme tulee kolmas, niin lakkaamme olemasta aviomies ja vaimo, jotka kaivetaan telakalta, kun vauva on poissa silmistä. Me olemme me. Meitä on kolme ja hyvä niin. Tähän kuusitoistavuotiseen suhteeseen on mahtunut lukiolaiset teinit, haalaripukuiset opiskelijat, töitä iltaan asti paiskiva virkamies, insinööri, pappi ja yrittäjyys. Miksei se vanhemmuus sinne mahtuisi valloittamatta koko pinta-alaa? Ajattelen myös, että näin on paljon helpompi hengittää, kun ei tule niin kovia paineita siihen hetkeen, kun vauveli on hoidossa ja kallis illallinen edessä. (Ja sitäpaitsi sitten miettii miten se pikkunakki pärjää) Perustiistaina voi sytyttää kynttilän ja vetää pihviveitset esiin.
Arkeen tulee älyttömästi juhlaa, kun syömme hyvin kaikki yhdessä. Vaunulenkeillä vauva sammuu helposti ja silloin mehän olemme ihan kahden. Täytyy vain tarttua tilaisuuksiin. Lämpölampulla lämmitettyihin terasseihin, aurinkoisiin puistonpenkkeihin ja takeaway kahveihin.
Ja kuulkaa kun muistelee elämää parivuotta taaksepäin, niin kalenterithan oli tupaten täynnä, ettei sinne tällaista mahtunut. Siis kyllä minä nyt välitän eteenpäin ilosanomaa: Vauva tuo arkeen lisää parisuhdeaikaa!
P.s. Jos vauvan myötä parisuhteeseen muuttaa väsymys, ei tämä neuvo auta, vaan varmasti tarvitaan järeämpiä keinoja. Ammattiapua, unikouluja ja muita. Minä valvoin yön synnyttäessä ja sen jälkeen nukkunut pidempiä öitä kuin koskaan, joten siihen en ota kantaa.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.