Listaihminen

Jotkut ihmiset ovat listaihmisiä. Minä olen listojen lisäksi myös nelikenttien, janojen, kaavioiden, miellekarttojen sun muiden tekijä. Kaikenlainen visualisointi selkeyttää ajattelua ja helpottaa valintojen tekemistä. Tykkään muutenkin tilastoista, erilaisista kartoista ja havainnekuvista. Olen koukussa muun muassa tähän ja tähän sivustoon.

Olen tehnyt listoja myös miehistä, parisuhteesta ja sinkkuudesta. Ne listat ovat hyödyttömiä kahdestakin eri syystä. Ensinnäkin kaikissa suurissa jutuissa kuten ihmissuhteissa, kutsumuksen kuuntelemisessa ja asuinpaikan valitsemisessa teen valintani joka tapauksessa intuitiolla. Voin esimerkiksi keksiä sinkkuudesta kymmenittäin aivan todellisia hyviä puolia, mutta kun ruumis huutaa toisen ihmisen kosketusta ja sydän on auki jonkun ihmeellisyydelle, on aivan sama kuinka pitkä sinkkuuden pluslista on. Toiseksi, aika usein kyse ei ole lainkaan minun valinnastani.

Toisinaan sinkkuuden pluslista on kuitenkin hyödyllinen. Se käy kiitosrukouksesta. Itsenäisenä ja lapsettomana eläminen on tuonut elämääni paljon rakkaita ihmisiä, joille minulla ei mitä luultavammin olisi ollut aikaa eikä tilausta, jos olisin “pyydystänyt jonkun kaksilahkeisen” kuten mummuni asian ilmaisee. Vapaana vaeltelu on myös mahdollistanut monenlaiset kokemukset, joista olen mielettömän kiitollinen. En olisi asunut siskoni ja hänen lastensa kanssa, jos olisin ollut parisuhteessa. Kolmivuotias siskonpoikani ei olisi sanonut neuvolassa: “Minulla ei ole isiä, mutta minulla on Mirka”. Luultavasti en olisi matkustanut Intian halki itsekseni tai viettänyt joulua Pariisissa ystäväni ja hänen tyttöjensä seurassa. Luultavasti en olisi tullut hankkineeksi flirttailevaa koiraani ja sellaista elämää en osaa edes kuvitella.

Niin, että kiitos Jumala – ja nyt alkais jo riittää tätä lajia.

Joensuulainen kuvataideopettaja, teologian opiskelija, kansalaisaktivisti ja luottamuksen pyhiinvaeltaja aka köyhä. Kirjoitan parisuhdeblogiin täysin ilman omakohtaista kokemusta parisuhteesta, vähän samaan tapaan kuin katolinen, selibaattiin sitoutunut pappi antaa avioliittoneuvontaa.

24 comments on “Listaihminen
  1. friergE sanoo:

    This causes a problem for the heart muscle if it has been weakened by a heart attack or heart failure uk kamagra

  2. Accocrili sanoo:

    Insertion of the TCu380A IUD offers the additional benefit of providing continued contraception stromectol price in india

  3. Accocrili sanoo:

    Risk with clindamycin aminoglycoside buy priligy without a script After a median of almost a dozen years, 1, 054 women had died from breast cancer out of 2, 501 total deaths

  4. spumInfus sanoo:

    Infected newborns are listless, don t feed well, and may have a condition called jaundice azithromycin 1 gram oral packet

  5. Pouxush sanoo:

    buy cialis online without a prescription Aminoglycosides, including gentamicin, are not indicated in uncomplicated initial episodes of urinary tract infections unless the causative organisms are susceptible to these antibiotics and are not susceptible to antibiotics having less potential for toxicity

  6. inquiff sanoo:

    diflunisal decreases effects of nebivolol by pharmacodynamic antagonism cialis generic best price 2 Current address Roche Palo Alto, Palo Alto, CA 94304

  7. praibly sanoo:

    According to the International Agency for Research on Cancer IARC, people who are overweight or obese have a higher risk of developing thyroid cancer than those who are not does viagra cause heart attacks

  8. inpulky sanoo:

    Something they did not tell me about before jand side effects of clomid male Amlodipine is selective for calcium channel blockade in vascular smooth muscle, with minimal effects on cardiac calcium transport

  9. inpulky sanoo:

    Sugihara K, Morino A, Nomura A, Iida S, Sugiyama M lasix 80 mg kaufen As of January 2014, 319 women had taken part in the 10 16 28 and 48 month telephone interviews

  10. Alcorry sanoo:

    In the breast cancer cells, the estrogen receptors are the main cause of this disease and are expressed in 75 of them 3 is lasix potassium sparing

  11. jargots sanoo:

    Fractures including fractures of the spine, hip, and wrist occurred more frequently with this drug than with tamoxifen 10 vs 7 dose of clomid 1 580 1 575 1 500 1 500 1 499 1 488 1 394 1 388 1 270 1 250 1 200 1 200 1 088 1 000 1 000 1 000 1 000 148 000 50 000 35 000

  12. aciptom sanoo:

    Mya RDTlUXTgkoQvJpDUU 6 4 2022 stromectol 2019 Dec; 26 8 2030 2036

  13. Biptskepe sanoo:

    The cloning of the paired gRNA was done according to the protocol described by Vidigal and colleagues 62 doxycycline for dogs Separate Don t cross contaminate mix foods while prepping

  14. Deentilia sanoo:

    if you can convert even 25g of your daily protein to new muscle per day want buy nolvadex

  15. lamButt sanoo:

    what is priligy tablets Muscle Rage 10mg x 4 20mg x 4 8 Weeks

  16. incabbemn sanoo:

    The manuscripts found in the initial search were analyzed in three stages first, a title reading was performed, selecting only those presenting all primary keyword descriptors or their variations ivermectin cats The fact that FDA shut down Abbott was cited as one cause of many of the baby formula shortage in spring 2022

  17. knituff sanoo:

    Tamoxifen Sigma Aldrich, T5648 was dissolved in corn oil at 20 mg ml under agitation for several hours in the dark and kept at room temperature for 2 3 d buy cialis online united states levitra european paravolley championship A country of dense forests and mangrove swamps whose people enjoy high subsidies and pay no taxes, Brunei is highly dependent on imports

  18. tamaspise sanoo:

    gonorrhoeae infection in men occurs as an acute urethritis, which develops from the concomitant inflammatory response directed at infecting gonococci. doxycycline class Moreover, we can also expect that the chronic treatment with saline or doxycycline can be related to a partial state of inflammation Suppl.

  19. odonecy sanoo:

    buy nolvadex for lab rats Or is there such a thing as being just progesterone deficient.

  20. Shoched sanoo:

    Other Reports Idiopathic 48. ordering tamoxifen and clomid

  21. enliphell sanoo:

    Ten Cialis or Viagra soft tabs worth 29 for our returning customers where to buy cialis online safely

  22. Pemwrorne sanoo:

    On average, a normal dose of Viagra or generic sildenafil will provide relief from erectile dysfunction for around four hours buy cialis and viagra online De Nunzio C, Lombardo R, Tema G, Tubaro A

  23. tonirounc sanoo:

    priligy tablets Only best meds and lowest prices online

  24. Dythind sanoo:

    Super tadarad tablets buy cialis cheap

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top