Facebookissa on tapana postailla arkistojen aarteita, esimerkiksi kuvia entisistä ajoista. Valmistujaispäivänä facebookfeedini täyttyi koulunpäätöksistä ja lomalle astumisten riemusta. En itse ole tässä juuri nyt tutkintoa suorittanut, joten niinpä oli aika muistella kevättä-99 ja sitä kun painoimme valkolakin päähämme, minä ja nykyinen aviomieheni.
Miten se on mahdollista, että me vielä olemme yhdessä. Väistämättähän sitä ihminen muuuttuu ja kasvaa. Elämässä täytyy ylioppilaslakin jälkeen vielä olla mahdollisuus oppia ja erehtyä. Vähän etsiskellä ja hukatakin itsensä. Miten sen voi tehdä, jos seurustelee, asuu yhdessä ja menee naimisiin.
Semmoinen on mahdollista, jos on valmis siihen, että siinä vieressä oleva ihminen on keskeneräinen. Vaikka on esimerkiksi kymmenessä vuodessa oppinut tuntemaan toisen, niin silti asiat muuttuvat. Asiat eivät pysy koskaan samana. Ihminen ei pysy koskaan samana.
Ja toisaalta juuri siksi se on mahdollista olla edelleen yhdessä, että koko ajan on tapahtunut. Vaikka tässä on ollut yhdessä yksi pariskunta, olemme tutustuneet uudestaan ja uudestaan uuteen tyyppiin. Pitkä parisuhteen salaisuus on siinä, että tahtooko tutustua. Tahtooko tutustua vieressä olevaan tyyppiin kasvusuunnista huolimatta. Koska jos ei tutustu, vieressä on kohta joku tuntematon.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.