Meidän makuuhuoneessamme kukkivat orkideat ikkunalaudalla. Ulkona satoi tänään syksyn ensimmäinen räntä ja paksut harmaat pilvet täyttivät taivaan, mutta orkidean nuput paisuvat ja kukka toisensa jälkeen avautuu esille.
Tämä on hyvä paikka niille. Valo on kaunis, ikkuna lounaaseen päin. Me hengitämme rakkautta kiihkeästi ja nuo kukat nauttivat.
Ja rakastettuni hoitaa noita kukkia. Ihmekös se siis on, että ne voivat hyvin – tunnenhan minäkin, kuinka hyvin voin hänen kanssaan. Rakastava ihminen saa toisen kukkimaan. Hän saa minut kukoistamaan. Jos satun katsomaan peiliin ohimennen, ajattelen, että kuten orkideat, näytän onnelliselta. Se on kaiken sen huomioimisen ja huolenpidon seurausta, jota saan nauttia.
Rakkaus on uutta luovaa. Se saa aikaan mielen liikkeitä, sisäistä lämpöä, korjaantumista, rakentumista, avautumista, avartumista. Se ruokkii elämää.
Teen rakkausrunon. Sanon hänelle näin: pidät minusta huolta. Sinä et unohda minua paleltumaan kylmenevälle parvekkeelle. Puhut minulle. Minä teen sinulle kukkia. Talvikin on pehmeä luonasi. Nautit minusta. Olen silmäteräsi.
Rakkauden äärellä havahtuu siihen, että tosiaan olemme eläviä. Rakastettuaan lähelleen painaessaan pitelee sylissään elämää. Kokonaista elämää. Paina pääsi toisen rinnalle, sulje silmäsi ja etsi hänen sydämensä ääni. Hengitä sen tahtiin. Se on elämän tahti.
Huomenna aamulla nousen ja kävelen keittiöön, teen väkevän kahvin, vaahdotan maidon ja kaadan helläksi vuoristoksi kuppeihin. Vien ne meille sänkyyn. Se on yksinkertainen kahvikupin muotoinen rakkausruno. Kun hän hymyilee ja puhuu minulle aamuisia asioita kahvikuppia pidellen, kukkia aukeaa lisää.
Rakkaussuhde on mahdollisuus vaalia ja ruokkia elämää. Se on välitön, jatkuva mahdollisuus kasvattaa kukkia, lempeästi houkuttaa niitä esiin, kuljettaa sormia pitkin terälehtien reunoja. Voit tosiaa tehdä sen toiselle.
Kasvua voi tapahtua juuri tässä, keskellä tätä suhdetta, meissä. Tarkoitan kasvua kohti valoa ja vettä, ravintoaineita, hyvää ilmaa. Ja kasvusta puhuminen kuulostaa ehkä työläältä; oikeastaan tarkoitan kukoistusta. Kukkajuhlaa. Onnellista tasapainon tunnetta, jossa tuntuu yltäkylläiseltä.
Kun katson rakastettuani ja mietin hetken sitä mitä näen, tunnen tosiaan yltäkylläistä hyvää oloa.
Eikä tarvitse kysyä, mihin näitä kaikkia kukkia tarvitaan. Ne ovat, ja kiitos siitä! Ne ovat elämän parasta, ne ovat sen ydintä. Näin hyvältä tuntuu toisen rakkaudessa. Näin hyvältä tuntuu elää. Näin hän saa minut tuntemaan. Tällaiseksi hän on minut saanut. Tällaisena hän minut saa.
Kun sanotaan, “hoida parisuhdetta”, ei pidä jäädä ajattelemaan, että kyse on sen hengissäpitämiseen rajoittumisesta, sinnittelemisestä. Kysehän on siitä, että taitavasti ja antaumuksellisesti hoitaen kasvattaa niin paljon kukkia, että niiden paljouden keskellä purskahtaa iloiseen nauruun. Että saa hurmaantua jokaisen uuden kukinnon ääreen, ja nauraa ilosta.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.