Ihan paras kesäkirja!

Sami Minkkinen, joka kirjoittaa Havaintoja parisuhteesta -blogia, on julkaissut kirjan parhaista postauksistaan. Ajattelin ensin, että miksi lukisin kirjan, kun on ne blogitekstit netissäkin.
Enpä ajattele enää, ettei kannattaisi. Kirjan avatessaan eteensä saa hauskoja pikkutarinoita parisuhteesta. Vanhoja blogitekstejä kaivellessa voi tulla tunne, että menee vanhoja uutisia lukemaan. Kirjassa ei sitä tunnetta tule. Kun vielä kirjaan on valittu parhaat, niin todellakin parhaat saa.

Minkkinen kirjoittaa aidosti, itseään ja vaimoaan säästämättä, mutta silti lempeydellä. Parin välisen aidon yhteyden aistii, vaikka toki suhteen epäkohdat pääsevät myös esiin. Siksipä juuri juttuja onkin hauska lukea, ne kun kertovat elämästä. Blogin nimen mukaisesti Sami tekee hauskoja havaintoja mm. tamponiostoksilla olemisesta, huulirasvariippuvuudesta ja kummankin pienistä kummallisista tavoista. On myös hauska lukea miehen näkökulmasta parisuhdejutuista. Sami esimerksiksi neuvoo, mitkä asiat kannattaa jättää synnytyssalin ulkopuolelle, kuten hoputtaminen ja liiallinen vitsailu tai sen muistelu, että sattuipa tosi paljon, kun tiili tippui varpaalle. Niinpä! Sami on viisas, kun neuvoo, että se on hetki, jolloin ei kannata lähteä haastamaan vaimoaan. Ja ohjeista tietty tärkein: Ole paikalla! Niin, tästä voisinkin vaikka itsekin kirjoittaa. Tosi tärkeä juttu, tuo läsnäolo. Sitä ei ehkä välttämättä tajuakaan, kuinka tärkeää se on. Ihan vaan kädestä kiinnipitäminen. En olisi varmaan yksin selvinnyt tarraamatta viimehetkillä t-paitaan. Sen verran hurjaa se.

Voi että musta olisi hauska tavata Sami. Emme ehkä ihan kaikesta ole samaa mieltä, mutta hei, kaappien sulkeminen. I hear you man! Käsittämätöntä!

Ja ymmärränpä hyvin sitäkin, miksi Sami kirjoittaa blogia. Se muuten kannattaa. Toki tämä on haasteellista, sillä tässä kertoo myös toisesta ihmisestä ja luo jonkinlaista kuvaa suhteestaan. Lukijat sitten ymmärtävät tai jättävät ymmärtämättä ja luovat mielikuvia millaista noilla niin kuin on. Mutta esimerkiksi kirjoitettuani jutun työnjakoneuvotteluista, olen saanut itse olla nyt usein ehdotuksia vastaanottavana osapuolena ja se on kuulkaas hauskaa! Valikoida jutut, joita itseä huvittaisi tehdä, tarjoiltuna kivaan pakettiin, jossa samalla saa luistaa jostain epämieluista. Niin toimivaa!

Sami myös kirjoittaa hauskan lisäksi todella söpösti: “Rakkaus on lohdun pesä. Sen pitää olla. On oltava paikka, johon laskea päänsä ja sormensa kaiken kaaoksen keskellä. Suru ei saa olla koditon. Sen pitää antaa näkyä, tulla kuulluksi ja saada käpertyä turvalliseen paikkaan, jossa se voi rauhassa jalostua voimaksi.” Ja hän myös saarnaa vapautusta, niin että se tuntuu ihan sieluun asti: “Armo. Yksi sana. Neljä kirjainta. Kokonaisen uuden elämän avaava anteeksianto. Elämässä pitää tehdä valintoja ilman harjoittelua. Koko elämä on pelkkää kenraaliharjoitusta, jonka jälkeen ei enää tulekaan enää varsinaista näytelmää.”

Joten unohda tänä kesänä iänikuinen dekkari tai pöhlä romantiikkaromsku. Ota käteen suomalaisen miehen kirja parisuhteesta ja parkkeeraa laiturin nokkaan. Hyvä mieli, nauru, herkistyminen ja varmasti jonkun uuden oivalluksen saaminen omasta elämästä taattu!

 

 

Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.

7 comments on “Ihan paras kesäkirja!
  1. Anaedia sanoo:

    In 15 30 of the patients terminal kidney failure occurs during the course of disease independent of the response to treatment 45. can doxycycline make you tired Homeopathy, 2014, 103, 2, 139- 42.

  2. Bluehesse sanoo:

    I m currently 27 weeks pregnant and keeping my fingers crossed. long-term side effects of tamoxifen Committee Opinion No.

  3. NallCasia sanoo:

    clomid online pharmacy O Flaherty C, de Lamirande E, Gagnon C.

  4. acicupvum sanoo:

    buy cialis online no prescription Under Current – B by Barry K Pagel – Feature Scripts

  5. onedrance sanoo:

    is cialis generic 6981 CYP450 inhibitory promiscuity High CYP Inhibitory Promiscuity 0

  6. Occurse sanoo:

    15 However, the prolonged half-life of tadalafil also makes it more prone to long-lasting adverse effects such as headache relative to the other PDE5Is, with up to 30 of men on tadalafil treatment reporting side effects lasting greater than 12 hours priligy generic

  7. beaurepem sanoo:

    buy cialis online forum by Rich Rule – Directing

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Top