Pohdimme yhtenä iltana kaveripiirin kesken, kannattaako lähteä kolmansille treffeille sellaisen ihmisen kanssa, joka on mukava mutta jonka kanssa ei löydy kipinää. Kaikki olivat välittömästi sitä mieltä, että jos kipinää ei ole, ei ole edellytyksiä jatkoon. Joku sanoi, että voihan sitä toivoa, että ensituntumalta kädenlämpöiseen ihmissuhteeseen syntyy ajan myötä sellaista lämpöä, että se leimahtaa, mutta epävarmalta se kuitenkin tuntuu.
Ajatus siitä, että joku on jollekulle se oikea ihminen, on vahva ja tuntuu jollain tapaa perustellulta: kumppanin valintaan vaikuttavat monet jutut, mutta kipinän pitäisi kyllä tuntua. Ainakin sen pitää tuntua, jos etsinnässä on romanttinen ja seksuaalinen suhde. Jollei kipinää ole, joutuu jättäytymään tyytymisen tilaan.
Nyt kun on talvi tuloillaan ja pidetään villapaitoja ja teddyvuoria, tulee niitä hetkiä eteisessä, että kun auttaa toiselta pois takin, siniset kipinät räiskähtävät iholta iholle. Samalla tavalla voi napsahdella ja rätistä, kun katsoo kumppaninsa kurottavan kaulahuivia vaatekaapin ylähyllyltä: tuon ihanan ihmisen ihana vartalo kurottuneena noin! Sisällä alkaa napsua ja rätistä ja intohimoinen palo syttyy. Tulee välitön nälkä toista.
Voi kyllä, kipinöinti käynnistää tuhat suloista asiaa. Kipinät innostavat hassuttelemaan. Ne saavat ideoimaan yllätyksiä ja aloittamaan leikkejä toista varten. Kipinöinnin tunteen aistiminen ja kuulosteleminen on voimakkaille tunteille altistumista. Ihminen kykenee tuntemaan paljon ja rikkaasti. Kipinät värjäävät arjenkin syvillä, rikkailla väreillä.
Kipinöistä puhuminen on aika hyvä kielikuva ja yritys selittää, mitä joku toinen ihminen saa minut kokemaan. Aikamoinen ilo ihmisenä elämisessä piilee tässä, valitaan kielikuvaksi sitten mikä tahansa: joku herättää minun sisälläni kutkuttavan, kuumottavan tuntemuksen. Se on melkein taianomaista. Joskus se voi käydä niin rajusti kuin veisi metallipalan hiomakoneeseen; kipinäsuihku saa silmät siristymään. Voi tulla aivan tyrmätyksi.
Sitten kun palataan miettimään sitä, millä perusteella parisuhteeseen pitäisi alkaa ja mitä ääntä siinä pitäisi kuunnella, voi kysyä vielä, että kuinka väärässä oma aistiva olemus asiassa voi olla. Ei kipinöinti ole sattumaa, vaan se kertoo jostain todellisesta: tuon lähelle haluan. Tuo pala sopii tähän palaan. Tuo tuntuu oikealta. Tuota haluan.
Kun piirtelee sydämiä päiväkirjaan tai bussin ikkunan pölyyn, elää kipinöinnin todellisuutta. Rakastettu iskee kipinää, siksi hän on rakastettu.
Ja se, että rakastettu saa kipinöimään enemmän kuin kukaan muu, on parisuhteessa melko kertakaikkisen arvokasta. Jos kipinöintiä siis on, sitä kannattaa yhteisenä ilona joka päivä juhlia ja niiden kipunoiden punaisessa valossa yhdessä tanssahdella.
Jaa-a. Parin tunnin päästä minun rakastettuni pääsee töistään. Me tapaamme sitten kaupungilla. Odotan sitä. Minun kehoni odottaa sitä jo. Rakastamani nainen on ihmeellinen kipinöiden generaattori. Kun hän tulee lähemmäs, lyö sekä kipinöitä että tulta. Lähden onnenpekkana tuhannensille treffeille.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.