Onko pakko seurustella?
Näin kysyivät eräät tämän kesän rippikoululaiset. Pakko.
Me tosiaan luomme lauluilla, elokuvilla, kertomuksilla ja odotuksilla eräänlaista tarinaa, johon ihmisten kuuluisi samaistua. Polkua, jota astella. Se rakentuu enemmistön kokemuksista. Suurin osa voikin olla siihen tyytyväinen, mutteivät kaikki. Osalle sen suunta tuntuu väärältä. Omaa polkua voi kuitenkin olla joskus vaikea löytää, kun ympärillä tunnutaan vaeltavan vain yhteen suuntaan.
Tuohon tarinaan ja polkuun kuuluu ajatus siitä, että kaikki kaipaavat parisuhdetta. Suurin osa voi kaivatakin, mutta eivät kaikki. Ainakaan aina. Muistan kuinka eräs ystäväni kertoi, että oltuaan pitkään parisuhteetta, ihmiset hänen ympärillään ahdistuivat. He yrittivät kuumeisesti löytää hänelle kumppania vaikka häntä itseään oma tilanteensa ei sillä hetkellä harmittanut tai huolettanut. Muiden voi olla välillä vaikea käsittää sellaista. Tai sitä, että joillekin ajatus loppuelämästä ilman parisuhdetta ei aiheutakaan surua tai pelkoa, vaan tuntuu ennemminkin luontevalta. Joillekin elämässä riittävät muut ihmissuhteet kuten ystävät, lapset tai sukulaiset, tai sitten elämän muu sisältö.
Oletamme helposti myös, että kaikki kaipaavat seksiä. Osaamme todeta, ettei ole yhtä hetkeä, jolloin se täytyisi kokea ensimmäistä kertaa, mutta usein unohdamme, ettei sitä tarvitse välttämättä kokea koskaan. Ei, jos ei sitä itse halua tai kaipaa. On hyvä erottaa kaksi täysin erilaista tilannetta toisistaan. On tilanteita, joissa ihminen kärsii kiinnostuksen puutteestaan; tuntee, ettei sen puuttuminen tunnu itselle hyvältä. Silloin on hyvä selvittää löytyisikö apua tai keinoja tilanteen parantamiseen. Aina kiinnostuksen puute ei kuitenkaan johdu ongelmasta tai ole ongelma. Ei lainkaan. Joillekin se on osa heidän seksuaalisuuttaan tai seksuaalista suuntautumistaan. Esimerkiksi aseksuaali henkilö (eli henkilö, joka tuntee vain vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa muita ihmisiä kohtaan, mutta voi mahdollisesti kuitenkin ihastua tai rakastua.) ei välttämättä tahdo tai kaipaa seksiä lainkaan.
Polkuun ja tarinaan piirtyy usein myös oletus lapsista. Ajatus, että jossain kohtaa ihmisen elämää tai parisuhdetta on aika alkaa miettiä lapsien hankintaa. Joillekin tällainen mietintä on kuitenkin mahdotonta. Jotkut haluaisivat lapsia, mutta eivät voi syystä tai toisesta niitä saada. Heitä kohtaa suru. Osa ihmisistä taas ei halua lapsia lainkaan. He ovat onnellisia polkuunsa. Polkuunsa, jota monen muun voi olla vaikea ymmärtää. Niin monet tuttuni, jotka eivät lapsia halua, ovat joutuneet kerta toisensa jälkeen oikeuttamaan ajatustaan muille. Selittämään, ettei se välttämättä ole laninkaan mikään vaihe ja, ettei se johdu pelosta tai tietämättömyydestä, että se on jotain, mitä he elämältään toivovat. Jotain mikä tekee heidät onnelliseksi.
Isoimmat polut painautuvat siihen, missä suurin osa ihmisistä kulkee. Se on ymmärrettävää. Emme saa kuitenkaan nojautua vain siihen ja unohtaa, että tarvitaan myös muita polkuja. Annetaan tilaa myös toisenlaisille tarinoille ja kokemuksille. Autetaan viitoittamaan myös niitä pienempiä polkuja niin, ettei kukaan nuori ajattelisi, että hänen olisi pakko kulkea vain sitä suurinta.
Itsekseen elävä, parisuhdettaan odotteleva ja kirkon nuorisotyönohjaajana työskentelevä transmies. Elämässäni ihmettelen ja pohdiskelen paljon, erityisesti ilmiöitä ihan arkisten asioiden takana. Tekstejäni löydät täältä joka torstai.