Blogiarkistot

Onko pakko, jos ei haluu?

Onko pakko seurustella? Näin kysyivät eräät tämän kesän rippikoululaiset. Pakko. Me tosiaan luomme lauluilla, elokuvilla, kertomuksilla ja odotuksilla eräänlaista tarinaa, johon ihmisten kuuluisi samaistua. Polkua, jota astella. Se rakentuu enemmistön kokemuksista. Suurin osa voikin olla siihen tyytyväinen, mutteivät kaikki. Osalle sen suunta

Sinkkunainen – yksinäinen friikki ja ikuinen tyttönen?

Siskontyttöni – jonka kanssa olen asunut useamman vuoden ajan – antoi viime isäinpäivänä kortit isälleen, isoisälleen ja minulle. Kortissani oli toisella puolella tämä teksti, toisella kuva minusta vauvan ja tyttösen itsensä kanssa. Voitte arvata: itketti ja nauratti.    “Yksin elämisen huonoja puolia

Pakkosterilisoitu transmies kirjoitti kirjeen syntymättömille lapsilleen

  Suomen nykyinen lainsäädäntö vaatii, että transsukupuolisen tulee olla lisääntymiskyvytön, jotta hän voi vahvistaa juridisen sukupuolensa. Tästä on tullut Suomelle sanomista niin Amnestylta kuin YK:n kidutuksen vastaiselta erityisraportoijalta. Ymmärrettävästi. Lisääntymiskyvytön. Aloin sisäistää asiaa kunnolla vasta jokin aika sitten. En tulisi

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top