Rakkaus tekee onnelliseksi. Eikä sen tarvitse aina olla edes rakkautta, jota joku muu kohdistaa sinun tai sinä häneen. Joskus se voi olla rakkautta, jota saa seurata vierestä.
Minulla on kunnia olla bestmaninä ystävälleni. Ystävälle, jonka parisuhdetta olen saanut seurata aivan alkumetreiltä saakka. Jopa niin alkumetreiltä, että he kutsuvat minua omaksi aamorikseen. Ystävälle, jonka kumppanistakin on tullut ystäväni. Heidän taivaltaan on ollut ilo ja onni seurata. Nähdä kuinka ihmiset löytävät toisensa ja miten luontevaa voi olla rakastaa.
Toisten ihmisten rakkaus on vähän niin kuin kevään aurinkoiset päivät. Joillekin se tuo mieleen kaiken, mikä ei ole omassa elämässä kohdillaan. Korostaa puutteita ja kipupisteitä kirkkaudellaan. Silloin se sattuu ja sattaa jopa suututtaa. Toisille se taas tuo elämään lisää toivoa ja kauneutta. Toivoa siitä, että rakkautta on ja sitä on mahdollista löytää. Kenties se siis voi osua omallekin kohdalle. Ja kauneutta kaikella sillä lämmöllä ja kirkkaudella, joka sen keskiössä seisovista ihmisistä huokuu. Rakkauden hehku voi siis korostaa kipupisteiden ja puutteiden lisäksi myös kaikkea kaunista ja hyvää ympärillään.
Olen onnellinen, että ainakin juuri nyt, kuulun siihen joukkoon, jossa ystävieni rakkaus valaisee myös minunkin elämääni. Katson heitä, enkä vertaa sitä siihen mitä koen minulta puuttuvan vaan mieluummin siihen mistä voisin haaveilla, ja ennen kaikkea katson vain heitä. Ei minun tarvitse peilata kaikkea itseni kautta. Heidän rakkautensa on siinä aivan omanaan, eikä vie minulta mitään pois. Kaksi ihmistä on löytänyt toisena ja tahtoo elää yhdessä. Se on aika makeeta ja minä saan seurata sitä vierestä, ystävänä ja bestmaninä. Se on mielestäni arvokas lahja ja iloitsen siitä.
Itsekseen elävä, parisuhdettaan odotteleva ja kirkon nuorisotyönohjaajana työskentelevä transmies. Elämässäni ihmettelen ja pohdiskelen paljon, erityisesti ilmiöitä ihan arkisten asioiden takana. Tekstejäni löydät täältä joka torstai.