Blogiarkistot

Posliinihäät

Vietämme tänään 20-vuotishääpäivää, siis posliinihäitä. Se kuulostaa minusta pitkältä ajalta ja vähän epätrendikkäältä toki. – Onko ollut onnellista? On. – Onko ollut surullista? On. – Onko ollut tavallisen tylsää? Ei. Tasaisia vaiheita onneksi niitäkin, mutta tylsää ei ole ollut kyllä

Onnellinen bestman

Rakkaus tekee onnelliseksi. Eikä sen tarvitse aina olla edes rakkautta, jota joku muu kohdistaa sinun tai sinä häneen. Joskus se voi olla rakkautta, jota saa seurata vierestä. Minulla on kunnia olla bestmaninä ystävälleni. Ystävälle, jonka parisuhdetta olen saanut seurata aivan alkumetreiltä saakka.

Suurissa häissä

Yle uutisoi lauantaina 11.3.2017 poikkeuksellisista häistä. Koska morsian on työkaverini, sain itsekin ilon olla läsnä yhdessä kumppanini kanssa. Nämä häät olivat kenties Suomen suurimmat vierasmäärän mukaan laskettuna. Kallion kirkko täyttyi viimeistä penkkiriviä myöten 500-600 häävieraasta. Kakkua oli tilattu lähes 50

Pappishoppailua

Ystäväni ovat menossa naimisiin, mutta heillä ei ole ketään pitkäaikaista tai läheistä pappia, jonka toivoisivat suorittavan vihkimisen. He eivät kuitenkaan halua jättää arvankaan varaan sitä, kuka tulee puhumaan ja seisomaan heidän vierellään niin merkittävänä päivänä. Niinpä he kaivoivat kalenterit esiin, varasivat sunnuntaiaamunsa ja aloittivat

Koskakohan ne menee naimisiin…?

Siinä ne nyt pötköttävät, väsyneinä mutta onnellisina. Meidän sohvan nurkassa, toisiinsa tiiviisti liimautuneina, nuoret rakastavaiset. Ovat kulkeneet jo pitkään yhdessä, käsi kädessä ja asuneet saman katon alla, kotoa siis pois muuttaneet. Tulivat meille kylään, kun olimme heitä jo pitkään houkutelleet.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top