Aktiivisena lapsiperhejuttujen seuraajana tiedän, että synttärijuhlat ovat vanhemmuuden suorittamisen huipentuma ja juhlavalmistelujen ylikuumenemisesta varoitellaan ja ylilyönneillä pelotellaan tuoreita äitejä. Tiedostan tämän, mutta elämässäni olen oppinut, että elämää pitää juhlia. Se on kiitollisuutta se. Juhlia ei tosin järjestetä siksi, että suoritetaan tai pädetään. Juhla merkkaa hetken. Arkipäivien ketju pysähtyy hetkeksi, josta voi ottaa suuntaa uuteen.
Ajattelin, että tähän asiaan voisi olla jokin muu ratkaisu kuin tarkastella rahankäyttöä, juhlatrendejä ja teemoja. Tässäkin asiassa kannattaa miettiä ennenkaikkea se, että mitä tekee ja miksi. Itse kehittelin lapseni ykkössynttäreitä valmistellessa reseptin, jonka ajattelin jakaa muillekin.
Ensinnäkin kannattaa miettiä, mikä on tärkeintä. No tietenkin on tärkeintä sankari, jonka elämää juhlitaan. Hänellä tulee olla kiva päivä. Ensimmäinenkin ikävuosi on tärkeä. Ja sankari on tärkeä monelle. Mummit kameroineen ja lahjapusseineen. Niin, juhlat ovat tärkeitä muillekin kuin sankarile.
Juhlia järjestäessä on tärkeää, että on suvun lisäksi ystäviä jakamassa tärkeitä hetkiä. Juhla on yhteinen.
Tiedosta kuitenkin rajasi. Ihan kaikkia ei voi kutsua, ja toisaalta muista olla pettymättä, ihan kaikki eivät pääse.
Ihmiset auttavat juhlavalmisteluissa mielellään. Onko siskosi tehnyt hyvää raparperihilloa, jota hän voisi tehdä juustojen seuraksi juhliin? Onko isäsi on innostunut savustuksesta? Jospa hän savustaisi juhliin kalaa. Valmisteluihin ja loppusiivoukseen voi myös pyytää apukäsiä. Muista vain pyytää ja kiittää avusta!
Ennen juhlia puhu ääneen puolisosi kanssa mikä etukäteen jännittää. Sitten toinen muistaa aamulla halata ja uskoa, että kaikki onnistuu.
Hulinatahan se on: lasien täyttöä, puheen sorinaa, katettuun pöytään kutsumista, kuulumisten vaihtoa, unohtamista ja muistamista, halauksia, hymyjä ja kuvia.
Ne ovat hienoja hetkiä, jopa ikonisia. Aika pysähtyi omalla kohdallani hetkeksi silloin, kun ensimmäinen kynttilä sytytettiin. Juhlia pitää!