Blogiarkistot

Fantastinen puolisoni hemmottelee minut pyörryksiin

Rakastettuni tekee minusta kauniin

Minulla oli eilen syntymäpäivät. Ne olivat fantastisen hienot ja hyvät. Syynä siihen on puolisoni, joka on fantastinen. Hän ei kerta kaikkiaan lakkaa hämmästyttämästä. Hän on hauska ja mielikuvituksellinen ja perinpohjainen keksiessään aina vain uusia tapoja ilahduttaa minua, ja näkee tavattomasti

Onnistuneiden juhlien resepti

Aktiivisena lapsiperhejuttujen seuraajana tiedän, että synttärijuhlat ovat vanhemmuuden suorittamisen huipentuma ja juhlavalmistelujen ylikuumenemisesta varoitellaan ja ylilyönneillä pelotellaan tuoreita äitejä. Tiedostan tämän, mutta elämässäni olen oppinut, että elämää pitää juhlia. Se on kiitollisuutta se. Juhlia ei tosin järjestetä siksi, että suoritetaan

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top