Kun ajattelen parisuhteeni ydintä, tämä sieltä löytyy: halu olla tuon ihmisen rakastaja. Sen rinnalla tuntuu jatkuva unelma saada hänet rakastajaksi itselleen. Parisuhde on yhdessä olemisen kehä tuon intohimon kaksoissidoksen ympärillä.
Olla rakastaja. Saada toisesta itselleen rakastaja. Siinä selitys sille, miksi tämä parisuhde on. Kaikki kumppanuus ja keskusteluin rakennetut ymmärryksen palatsit, kaupungit ja maailmat tulee sen jälkeen. Ensimmäisenä on rakastajan asema.
Me emme ole ystävyksiä, me olemme rakastajia. Me kaksi ihmistä olemme kaiken elämämme jälkeen osuneet toisiimme näin. Kun sopivat aineet yhdistetään sopivassa ympäristössä, syntyy kuumuutta. Sopivat aineet – kaikkea ei voi valita tai harjoitella tai opetella. Minun rakastetuni rakastajani on minulle täydellinen resepti. Hän on jumalainen. Ja saan kaiken aikaa onnekseni opetella, harjoitella ja valita, koska aineet ovat ihmeellisen oikeat ja niiden reaktio sähisee ja hohkaa.
Ja niin parisuhde on hehkuva huone. Liekit nuolevat sen seiniä. Olen rakastaja ja katselen suurta paloa, joka ei kuluta eikä hiillä, vaan polttaa vain ihanasti. Kuljeskelen tässä tulessa ja katselen, millaisia kukkavarsia nousee lattiasta ja puhkeaa kekäleisiin kukintoihin. Meidän kotimme, meidän elämämme, meidän valitsemamme.
Se kuumuus tuntuu kauttaaltaan koko elämässä. Siitä syntyy peruslämmön tuntu kaikkeen elämiseen, maalämmön, auringon lämmön, sinkoavien hiukkasten lämmön, karheasti hiertyvän ja silittävän lämmön tuntu. Ja sen lämmön lähteen paikallistaminen synnyttää suunnan kokemuksen. Tuosta suunnasta rakentuu perustava merkitys kaikelle muulle.
Niin että jos puhutaan parisuhteen merkityksestä elämässä ja siitä, kuinka paljon parisuhteeseen panostaa ja miten sitä arvostaa, se jäsentyy minulle enemmänkin kysymyksenä siitä, mikä on elämisen merkitys elämässä, kuinka syvästi elämänsä tunnulle antautuu ja miten paljon elämää itsessään rakastaa.
Miten paljon elämää itsessään rakastaa? Jännittävästi kahdella tavalla aukeava kysymys. Minä tunnen elämän omassa itsessäni ja rakastan sitä tuntua. Minä tunnistan myös, mistä tämä elämäntuntu on peräisin: se on se ihme, joka on tämä rakkaus, jota saan palaa.
Tällä tavalla minä selkeästi koen olevani elämän keskiössä, elämän syvyydessä, siellä mistä kaikki syntyy. Tällä tavalla minä olen osa kaikkea, tällä tavalla parisuhde ja rakkaus on osa koko elämää itsessään.
Ja kaikki tämä siksi, että on tämä halu olla rakastaja ja saada toisesta itselleen rakastaja. Kestäköön se! Haluan vaalia sitä ja haluan, että me vaalimme sitä. Että meillä säilyy parisuhde ja kumppanuus, koti ja päivien virta, jossa elämän kuumasta sula ydin on avoinna.
Kohenna tulta ja annan tuntua. Annan kaiken tuntua itsessäni, ja näytän sen rakastetulleni. Täällä on kauniin kultainen valo. Luotan, ei ole huolta, antaudun elämään. On hyvä olla.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.