Blogiarkistot

#uskallanrakastaa Muistatko mistä kaikki alkoi?

Uskaltaminen ja rakastaminen, siinäpä vasta kaverukset. Olisipa hienoa jos voisin todella rintarottingilla puhua itsestäni rohkeana rakastajana. Jos voisikin vaikka esittäytyä uudelle ihmiselle sanoilla: ”Minna, rohkea rakastaja”. Varsinkin nuoruudessa minun oli vaikea uskaltaa ottaa omat tunteeni tosissaan ja kertoa niistä. En

Katson häntä ja näen kauneuden

Kun katsoo kaunista, tulee kauneuden koskettamaksi.

Aamut ovat aivan mahtavia. Unesta siirtyy valveeseen avaamalla ensin silmänsä ja sitten katseensa. Ensin havahtuu valoon ja sitten rakastettuun. Aamun rauhallisessa hetkessä, siinä jonka ajan on vain aloillaan toisen vieressä ja oman painonsa tuntien sängyn sylissä, on maailma hetkeksi aivan

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top