Blogiarkistot

Mitä kuuluu? No, intohimoa muun muassa!

Nautin parisuhde-elämästä

Yhtenä iltana istuskelimme vierekkäin ja johkaannuimme puhumaan siitä, miten ihmiset kertovat kuulumisistaan. Mitä sulle kuuluu -kysymykseen saa vastaukseksi selostuksen siitä, millaisia projekteja töissä on viime aikoina ollut meneillään ja josko ne ovat vieneet liikaa aikaa harrastuksilta, joista myös kerrotaan, ehkä

Pitää sanoa niin kuin rakastaa

Käännän kivetkin rakkauden sanojen tähden

Minun rakkaani on kaunis kuin puolukka. Minun rakkaani on kauniimpi kuin kevätlehto. Rakkaani kulkee kadulla, ja joka askeleeseen puhkeaa neilikoita, krysanteemeja, metsäorvokkeja. Aamuisin valo on aina meidän huoneessamme kultaisempaa, samalla kirkkaampaa ja pehmeämpää kuin muualla, koska hän herää siellä. Hänellä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top