Blogiarkistot

Eihän teillä alisteta ketään?

Elämä on pitkin tätä vuotta tuonut eteeni alistamisen ja alistumisen tematiikkaa. Kun puhutaan alistamisesta ja alistumisesta, puhutaan vallankäytöstä. Olen omasta menneisyydestäni johtuen hyvin allerginen vallankäytölle ja tulen käsittelemään aihetta jatkossakin. Minulta kysytään usein aiheessa kuin aiheessa, jota käsittelen, että kirjoititko

Ongelmia kauniissa paketissa #tunteet

Tällä viikolla Rakkauden roihussa pysähdytään erityisesti tunteiden äärelle. Kirjoittajakollegani vinkkasivat tunnelukkosi-testistä. Testistä, jossa voi selvittää omia lapsuudesta ja nuoruudesta päälle jääneitä turhankin hallitsevia selviytymiskeinoja, tunnelukkoja. Oma lopputulos ei ollut tälle lapsuudessa turhankin kiltille mikään yllätys. Kärkisijoilla olivat muun muassa Uhrautuminen, Hyväksynnän

Asuuko teillä Ankeuttaja?

Parisuhteen kiemurat ovat kyllä veikeitä. Olin ihan hetki sitten skeematerapia-koulutuksessa ja tulin kotiin ihan älyttömän syvissä vesissä. Taivaat niin sanotusti aukenivat, kun pääsin tutustumaan teemaan. Niin hyvin skeemat eli tunnelukot sanoittivat jotain sellaista, mille olin hakenut sanoja. Tunnelukkojen vuoksi sujahdin

Top