Blogiarkistot

Unelmiemme kumppaniksi

Minulla on unelmia. Seurustelukumppania minulla puolestaan ei ole. Nyt olen miettinyt, että täytyykö minun siis valita tuleva kumppanini niin, että hän sopii unelmiini vai onko hän minulle muutenkin sopiessaan automaattisesti myös unelmiini sopiva tai voiko kaikki itse asiassa mennä lopulta aivan uusiksi,

Grillimies

  Parisuhteen päättymistä perustellaan usein erilleen kasvamisella. Entä jo se onkin aivan toisin? Ilman erilleen kasvamista parisuhde ei voi säilyä elinkelpoisena! Erillisten on säilyttävä itsenään, vaikka ovat yhdessä. Jos parisuhteen prototyyppinä pidetään äidin ja vauvan välistä suloista yhteen sulautumaa, niin

Top