“Koohyy koohyy, aamu”. Niin se lähti. Leikin alkusanat, jotka katkaisivat hetken ja siirsivät aikuisuuteen. Viisi sekuntia kesti matka pienen tytön maailmasta aikuisen maailmaan. Oltiin isoja ja tärkeitä. Siinä maailmassa vaihdeltiin vaatteita, tanssittiin, käytiin töissä ja taas tanssittiin. Jossain siinä maailmassa oli muita ihmisiä. Ne oli hauskoja, vaikka ei puhuneet paljoa. Ne nauroi hirveän paljon. Kaikki siinä maailmassa oli kivaa.
“Mistä me sitten tiedettään että se on se oikea?” Sitä me kysyttiin parhaan kaverin kanssa kun istuttiin koulun takana olevan metallilaatikon päällä. Meillä oli sama nimi ja mietittiin, että sitten kun löydetään ne oikeat, niilläkin voisi olla sama nimi. Me voitaisiin olla aina yhdessä. Kaikki neljä. Me voitaisiin asua jossain meren rannassa Suomessa tai Kreikassa tai Italiassa. Ei ollut epäilystä siitä, että elämästä tulisi jotenkin täydellistä.
Me juostiin mäkeä alas ja naurettiin. Rankkasade alkoi tyhjästä ja sai veden valumaan mäkeä alas. Me juostiin veden mukana. Assisi, ihan täydellinen pieni kaupunki ja me, kaksi toisillemme vähän vierasta matkaajaa. Keskellä mäkeä seisoi nainen ja viittoili meitä sisään. Menimme hänen perässään pienen viinikaupan ovesta. Hän pyysi istumaan. En muista mitä puhuimme, en edes muista millä kielellä. Muistan tunnelman. Lämpimiä kahvin ja sammaleen vihreän sävyjä ja kynttilöitä. Istuimme pitkään. Hän tarjosi viiniä. Tiesin, että siihen kylään asettuisin – jonain päivänä. Ostin italialaisen sotasankarin muistoksi nimetyn korkean likööripullon. Raahasin sitä reissumme ajan ja ajattelin, että avaan sen sitten jonain merkityksellisenä päivänä. Jonain yhtä merkityksellisenä päivänä kuin se päivä oli.
Siitä on aika kauan. Olen ollut pitkään ja aika pysyvästi siinä maailmassa, jota mieleni silloin rakenteli. Olen vaihdellut vaatteita, tanssinut, nauranut ja käynyt välillä töissä. Olen löytänyt sen oikean ja paljon muita oikeita. Olen lähellä merta, tai ainakin välillä voin tuntea ja kuulla sen. Jos sinä, saman niminen ystäväni olet löytänyt omasi, saattaa olla, että sillä on sama nimi? Vaikka sillä ei enää taida olla merkitystä.
Kaikki ei ole ollut kivaa, mutta kaikki on ollut täydellistä.
Assisiin en asettunut. Pullo on yhä minulla avaamattomana. Se on kulkenut mukana lukuisat muutot ja se on aina ollut ” käsittele varovasti”- laatikossa. Aina se on löytänyt paikkansa jostain hyllyn päältä. On ollut lukuisia päiviä, jolloin sen olisi voinut avata. On ollut lukuisia merkityksellisiä ja isoja elämään sitoutumisen päiviä. Ja sitten ollut pettymyksen, menetyksen ja surun päiviä. Olisin voinut avata sen minä tahansa niistä päivistä.
“Elämä on varjoa ja valoa.
Elämä on sekoitus onnea
ja surullisia vaiheita.
Meil on täydellinen elämä,
täynnä laulun aiheita.”
(Hector, sanat Sana Mustonen)
Olen psykoterapeutti ja perheneuvoja. Nautin musiikista, kirjallisuudesta, liikunnasta ja luonnosta.