Täydellinen elämä

 

“Koohyy koohyy, aamu”. Niin se lähti.  Leikin alkusanat, jotka katkaisivat hetken ja siirsivät aikuisuuteen.  Viisi sekuntia kesti matka pienen tytön maailmasta aikuisen maailmaan. Oltiin isoja ja tärkeitä. Siinä maailmassa vaihdeltiin vaatteita, tanssittiin, käytiin töissä ja taas tanssittiin. Jossain siinä maailmassa oli muita ihmisiä. Ne oli hauskoja, vaikka ei puhuneet paljoa. Ne nauroi hirveän paljon. Kaikki siinä maailmassa oli kivaa.

“Mistä me sitten tiedettään että se on se oikea?” Sitä me kysyttiin parhaan kaverin kanssa kun istuttiin koulun takana olevan metallilaatikon päällä. Meillä oli sama nimi ja mietittiin, että sitten kun löydetään ne oikeat, niilläkin voisi olla sama nimi. Me voitaisiin olla aina yhdessä. Kaikki neljä. Me voitaisiin asua jossain meren rannassa Suomessa tai Kreikassa tai Italiassa. Ei ollut epäilystä siitä, että elämästä tulisi jotenkin täydellistä.

Me juostiin mäkeä alas ja naurettiin.  Rankkasade alkoi tyhjästä ja sai veden valumaan mäkeä alas. Me juostiin veden mukana. Assisi, ihan täydellinen pieni kaupunki ja me, kaksi toisillemme vähän vierasta matkaajaa. Keskellä mäkeä seisoi nainen ja viittoili meitä sisään. Menimme hänen perässään pienen viinikaupan ovesta. Hän pyysi istumaan. En muista mitä puhuimme, en edes muista millä kielellä. Muistan tunnelman. Lämpimiä kahvin ja sammaleen vihreän sävyjä ja kynttilöitä. Istuimme pitkään. Hän tarjosi viiniä. Tiesin, että siihen kylään asettuisin – jonain päivänä. Ostin italialaisen sotasankarin muistoksi nimetyn korkean likööripullon. Raahasin sitä reissumme ajan ja ajattelin, että avaan sen sitten jonain merkityksellisenä päivänä. Jonain yhtä merkityksellisenä päivänä kuin se päivä oli.

Siitä on aika kauan. Olen ollut pitkään ja aika pysyvästi siinä maailmassa, jota mieleni  silloin rakenteli. Olen vaihdellut vaatteita, tanssinut, nauranut ja käynyt välillä töissä. Olen löytänyt sen oikean ja paljon muita oikeita. Olen lähellä merta,  tai ainakin välillä voin tuntea ja kuulla sen. Jos sinä, saman niminen ystäväni olet löytänyt omasi, saattaa olla, että sillä on sama nimi? Vaikka sillä ei enää taida olla merkitystä.

Kaikki ei ole ollut kivaa, mutta kaikki on ollut täydellistä.

Assisiin en asettunut. Pullo on yhä minulla avaamattomana. Se on kulkenut mukana lukuisat muutot ja se on aina ollut ” käsittele varovasti”- laatikossa. Aina se on löytänyt paikkansa jostain hyllyn päältä. On ollut lukuisia päiviä, jolloin sen olisi voinut avata. On ollut lukuisia merkityksellisiä ja isoja elämään sitoutumisen päiviä. Ja sitten ollut pettymyksen, menetyksen ja  surun päiviä. Olisin voinut avata sen minä tahansa niistä päivistä.

 

Elämä on varjoa ja valoa.

Elämä on sekoitus onnea

ja surullisia vaiheita.

Meil on täydellinen elämä,

täynnä laulun aiheita.”

(Hector, sanat Sana Mustonen)

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen psykoterapeutti ja perheneuvoja. Nautin musiikista, kirjallisuudesta, liikunnasta ja luonnosta.

24 comments on “Täydellinen elämä
  1. Spucttast sanoo:

    He valsartan class action lawsuit also produced a real magic weapon, a knife called Zhanyue buying cialis online safe 2008; 24 S1 PubMed 18357585

  2. friergE sanoo:

    Another pathway for the in situ formation of estrogen is through the conversation of estrone sulfate E1S to estrone by the enzyme estrone sulfatase estrone sulfatase pathway as shown in FIG no prescription kamagra oral jelly It may appear in mammography as an irregularly shaped high density mass simulating breast cancer

  3. hidualp sanoo:

    The immunoprecipitates were then subjected to immunoblot analysis IB with an anti M2 antibody lasix Spain

  4. Appeaffon sanoo:

    These analyses also define a diagnostic biomarker of behavioral fatigue, which should provide a useful surrogate marker for future studies developing interventions to ameliorate fatigue by targeting its inflammatory basis clomid stockist uk

  5. JoignZorn sanoo:

    There were no significant differences in race or Hispanic ethnicity between the two groups Table 1 what is propecia

  6. aNgeskzek sanoo:

    accutane for cystic acne Severe pain 50 100 mcg dose IV IM q1 2hr PRN patients with prior opioid exposure may tolerate higher initial doses

  7. praibly sanoo:

    Now my doctor wants to cut out the larger mass in my right kidney as they can not rule out cancer cialis 5 mg Most notably, a 2014 randomized controlled trial of hydroxychloroquine vs placebo in 120 Sjögren patients found no significant improvement in primary symptoms of dryness, pain, or fatigue after 6 months of therapy

  8. inquiff sanoo:

    Stroke End Points stromectol 3 mg dosage Jackson bGFLMxPCZrKfdiWutt 6 17 2022

  9. FreeNcy sanoo:

    levitra se vende con receta I truly believe that when you go through something like that, you need to talk to your doctor, and if you need medication to get you over that hump, I think it s imperative that you do that

  10. inpulky sanoo:

    losartan and viagra Secret Weapon Against Breast Cancer

  11. aciptom sanoo:

    buy stromectol 3mg Kar S, Bali KK, Baisantry A, Geffers R, Samii A, Bertalanffy H 2017 Genome wide sequencing reveals microRNAs downregulated in cerebral cavernous malformations

  12. Alcorry sanoo:

    lasix definition ovral paracetamol teva verschil met paracetamol Republican Majority Leader Eric Cantor said the House wouldvote on Saturday on a measure to pay federal workers during theshutdown, which has idled close to a million employees

  13. jargots sanoo:

    When breast cancer spreads, or metastasizes, it often goes to these five places the lymph nodes, bones, liver, lungs, and brain clomid But there is a way for policymakers to be more accommodative than simply setting rates at zero they can switch from rates are at zero for the time being to rates will stay at zero for the foreseeable

  14. Deentilia sanoo:

    Two systematic reviews have reported response rates of 13 and 9 post cycle therapy nolvadex Past studies however mainly support the notion that PTH i directly stimulates aldosterone secretion and ii indirectly increases serum levels of aldosterone by enhancing adrenal sensitivity to angiotensin 2 67

  15. lamButt sanoo:

    walmart priligy f Metabolic dependency and capacity of wt MCF7, MCF7 LTED wt, and MCF7 LTED Y537C on glutamine, fatty acid, and glucose using a Seahorse XFe96 analyzer n 4 technical replicates

  16. Greaste sanoo:

    Art schools didn t feed the market the way they do now stromectol dose

  17. incabbemn sanoo:

    ivermectin for rosacea Interaction between preoperative disease burden and complex surgery in patients with advanced stage ovarian cancer an analysis of GOG 182

  18. Anaedia sanoo:

    doxycycline staph infection To understand how a vet diagnoses pancreatitis, let s start with Ellie s vet visit.

  19. NallCasia sanoo:

    2019 Apr;7 2 272-276. clomiphene citrate 25 mg uses for male Research has found that dietary antioxidants including CoQ10 may help reduce oxidative stress and improve fertility in both men and women.

  20. acicupvum sanoo:

    cheapest cialis 20mg Once complete, your consultation will be reviewed by our clinicians

  21. onedrance sanoo:

    McGuiar s works great on the lacquer finishes found on most factory instruments, it s far less expensive than the polish sold in music stores, and produces better results cialis for sale

  22. Occurse sanoo:

    Our portfolio of services includes the following can i buy priligy in usa FDA and the Federal Trade Commission ensure that drug sellers make legal claims for their products

  23. beaurepem sanoo:

    buy cialis 10mg However, it was not a true double-blind study as specific dosing instructions and statements concerning the onset and duration of action of the two PDE5 inhibitors may have introduced a source of bias

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top