Jouluhan on juhla.Se on erilaista kuin arki. Se antaa mahdollisuuden katkaista rutiinit. Juhlasta saa voimia ja toivoa arkeen. Mutta kaikkialla jyllää vain jouluahdistus.
Ajattelen niin, että ahdistus syntyy siitä, kun miettii, että juhla syntyy vain, jos lapset saavat hienompia lahjoja kuin muut, pöydät notkuu herkkuja ja paikalla on rakkaita ihmisiä. Epäonnistuu, jos ei olekaan sukua ja ystäviä ympärillä tai rahasta on pulaa. Epäonnistuu, jos riitelee. Epäonnistuu, jos stressaa tarjoilusta ja siivoaa vimmaisesti. Epäonnistuu, jos ei siivoakaan.
Juhlahan alkaa kuulostaa mahdottomalta tehtävältä, kun samalla pitää tehdä ja samalla ei pidä, jottei stressaa. Iiik!
Ajattelen, että joulun vapauttava sana olisi se, että tässä on koko adventtiaika aikaa päästellä. Anna mennä. Stressaa, siivoa tai pyöri pölypalloissa, polta piparit ja hanki vääränlaisia lahjoja. Pihistä tai tuhlaa ihan liikaa. Unohda joulukortit, lahjoita rahat tai liimaile glitteriä liikaa ja lähettele kaimoillekin jouluiloa. Pohdi pääsi puhki joulun aikataulu, tee hyviä tekoja tai pakoile kaikkia ja varaa sohvapaikka. Mutta tärkeintä olisi, että anna kaikkien tunteiden tulla. Syyllisty ja ahdistu nyt, arjen keskellä, älä säästele pottia joulupöytään, jolloin se sitten räjähtää.
Näin syntyy juhla. Näin irrottaudut arjesta. Ja jos pyhään perheeseen ja seesteiseen kuvaelmaan vertaa, niin voisin lyödä vetoa, että viimeisillään raskaana oleva Maria päästi muutaman ärräpään aasin selässä matkatessaan ja saadessaan tietää, ettei sijaa löytynyt majatalossa. Enkelikuoro lauloi vasta, kun oli päästy tunnemyrskyn kautta tunnelmaan.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.