Sitähän ei voi varmaksi tietää millaista elämä on lapsensaannin jälkeen. Siitä ei ole täyttä varmuutta, minkälaisia asioita saa ja mistä jää paitsi. Sivusta katsominen ei koskaan kerro koko totuutta. Kukaan ei voi kuvailla kuitenkaan sitä, miltä elämä tuntuu täysin uuden, sinusta riippuvaisen ihmisen kanssa. Rakkautta ei voi kuvailla, eikä vastuuta voi kukaan toinen määritellä.
Ennalta ei voi sanoa millaisia asioita jää kaipaamaan tai minkälaisista tarjouksista joutuu kieltäytymään, koska et voi tietää mitä sinä lapsensaannin jälkeen haluat. Kuka sinä olet, kun olet vanhempi. Toinen saattaa kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan ja toinen on tyytyväisempi kuin koskaan.
Voiko kukaan saada kaikkea ja kuka määrittelee kaiken? Kuuluuko kaikkeen: kiireetön elämä, harrastukset, aktiivinen seuraelämä, vaativa työ, kaunis koti, maailmanmatkailu, romantiikkaa tihkuva parisuhde ja loistelias kiintymyssuhde lapseensa. Tällaista listaa kai katsotaan, kun mietitään, voiko perheellinen saada kaiken vai joutuuko hän luopumaan jostain.
Kysymyshän on aivan absurdi. Halutessaan kaiken ei ehkä ole rehellinen itselleen mitä haluaa. Jos ei ole rehellinen itselleen pettyy valintoihinsa. Kaikki määrittyy arvoihin. Kaikki määrittyy tavoitteeseen.
Lapsi ei ole koskaan syy olemattomaan uraan, harrastamattomuuteen, parisuhteen näivehtymiseen, seuraelämän päättymiseen. Lapsi on hyvä tekosyy kaikkeen. Lapsi on siksi erinomainen syy olla rehellinen itselleen ja arvoilleen, sillä lapsen tultua joutuu todella miettimään mikä on oman elämän kaikki.
Äiti, vaimo ja pappi. Uskalsin viimein itsekin luottaa elämän ihmeisiin ja maailmaan tuli kauttani uusi ihminen. Elämä ja parisuhde koostuu pienistä huomionarvoisista hetkistä, jotka yritän pukea Rakkauden roihussa sanoiksi aina sunnuntaisin.