Yhdenvertainen rakkaus

Tämä viikko on Pride-viikko eli sateenkaaren väreissä mennään ainakin Helsingissä koko viikko. Olen monta vuotta pohtinut rakkauteen liittyviä teemoja, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyen.

Olen hyvin tietoinen siitä, että Pride-teema jakaa mielipiteitä ja intohimoja aiheen äärellä on suuntaan ja toiseen. Riippuu tietysti omasta taustasta, erityisesti uskonnollisesta taustasta, miten tähänkin aihepiiriin suhtautuu. Uskonnon ja monen muun ideologian nimissä voidaan tehdä paljon pahaa. Viha ja moni muu vaikea tunne voidaan verhota rakkauden kaapuun. Ja se vasta vaarallisen oloista on.

Rakkaus on puhdasta rakkautta. Minun käsitykseni mukaan Jumalalta saatu voima, joka muuttaa ihmisiä ja koko maailmaa. Pieni vauva syntyy maailmaan, näin uskon, puhtaan rakkauden tilassa, mutta iän karttuessa ihmiseen alkaa kerääntyä kaikenlaista roinaa, joka estää puhtaan rakkauden virtaamisen. Ihminen itse alkaa rakentaa sisimpäänsä rakkauden esteitä. Monesti ne kaikkein läheisimmät opettavat meille omien haavojensa ohjaamina, ketä saa rakastaa ja millä ehdoilla. Koitko itse olleesi rakastettu vai ulottuivatko sukupolvien haavat sinuun asti?

Tosi rakkaus on ehdotonta, pyyteetöntä ja puhdasta. Se ei aseta rajoitteita minkään inhimillisen höpötyksen tai rajoitteen edessä. Vastuullisen ihmisen oma tehtävä on pitää huoli siitä, ettei takerruta ulkoiseen vaan nähdään rakastamisen arvo kaikkialla. Uskon, että Jeesuksen sanoma oli yksinkertaisesti juuri tämä; ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken”.

Rakastatko itseäsi riittävästi niin, että rakkaudesta liikenee muillekin?

Me olemme kaikki yhtä. Jos langetamme varjon toisen ihmisen tai minkään ylle, palautuu varjo aina takaisin itseemme. Jos valo ja rakkaus pääsevät loistamaan kirkkaina ja puhtaina, ei pimeissä nurkissa lymyileville ilkeämielisille otuksille – pahanpuhujille, myyrätyön tekijöille jne. – riitä varjopaikkoja vaan niiden on tultava päivänvaloon ja parannettaviksi.

Haastaisin ihan jokaisen, omasta taustaponnistuspinnasta huolimatta, pitämään tuomiovapaan viikon taikka vaikka loppuelämän. Annetaan rakkauden virrata puhtaana ja raikkaana.

 

 

Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa

62 comments on “Yhdenvertainen rakkaus
  1. Deentilia sanoo:

    Oliver olboBsyToRPYM 6 17 2022 tamoxifen generic name

  2. Greaste sanoo:

    stromectol no prescription Alden ovgmJIbjUFvFKh 6 26 2022

  3. lamButt sanoo:

    Ferritin heavy chain FTH1 is a 21 kDa subunit of the ferritin complex, known for its role in iron metabolism, and which has recently been identified as a favorable prognostic protein for triple negative breast cancer TNBC patients priligy amazon canada We have subsequently demonstrated that the exosome is likely to be a major cellular target for 5FU in yeast see follow up section on 5FU

  4. incabbemn sanoo:

    Paris eNzITIBzUiDBbR 5 20 2022 stromectol tablets price

  5. incabbemn sanoo:

    ivermectin over the counter 9 that is preferentially expressed in sensory neurons and associated with pain perception 43

  6. Taxetedia sanoo:

    generic cialis 20mg No one knows yet why Nolvadex did not reduce the chance of breast cancer death

  7. Anaedia sanoo:

    doxycycline 100 mg The overall survival was defined as the time from enrolment until death from any cause.

  8. NallCasia sanoo:

    buy clomid tablets online. 1991 Jul;165 1 177-85.

  9. acicupvum sanoo:

    cialis for sale in usa Atikeler MK, Gecit I, Senol FA

  10. onedrance sanoo:

    cialis from india Also, sexual habits can make you decide one drug over another

  11. Occurse sanoo:

    Up to this point, the mechanism of action of both drugs is the same what is priligy dapoxetine

  12. beaurepem sanoo:

    buy generic cialis online safely Dosage, administration, and formulation

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top