Matka on parisuhteen täyshoitola. Ollaan erossa töistä ja normaalista rutiinista, voidaan kytkeä vapaalle ja mennä minne halutaan. Ainakin matkalla aikuiset saavat tehdä mitä huvittaa, syödä jälkiruoan ensiksi, nukkua tai valvoa aamuun, kääntyä itään tai länteen ja valita, mikä nyt vaan tuntuu parhaalta. Ja olla kaksin.
Kaksistaan matkustaessa muodostaa kahden hengen tutkimusretkikunnan. Molemmat tarkkailevat ympäristöä omien havaintojensa läpi ja jakavat huomionsa toiselle. Molemmat kurkistavat toisen löytämään yhtä kiinnostuneina kuin koko muuhun maisemaan ja kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ihmeelliseen.
Jotta matkustaa hyvin yhdessä, pitää kuitenkin kyetä olemaan samantahtinen, asettautumaan samaan ajankuluun kuin toinen. Lähinnä pitää osata matkustaa tarpeeksi hitaasti. Kun on tilaa hitaudelle, ei synny kiireen tuntua. Hätiköinti sen sijaan saa aikaan sen, että toinen seisoo rannalla yksin simpukka kämmenellään kun toinen on hätäpäin vilkaistuaan jo kiirehtinyt seuraavaa museota kohti, tai ravintolaa tai toista rantaa.
Ihmiset osaavat kyllä kiirehtiä, mutta hidastaminen niin, että meneminen vaihtuu olemiseksi, on vaikeampaa.
Kannattaa hidastaa. Parhaimmillaan matkustaminen hidastuu matkalla olemiseksi. Ja matkallahan ollaan yhdessä. Matkustaminen on yhdessä olemista vieraissa ja uusissa ja toisissa paikoissa. Asettumista samaan hetkeen.
Jos joku tietää, kertokoon, mikä on parempaa matkustamista kuin se, että soljuu toisen kanssa paikasta toiseen, pysähdellen, osoitellen toiselle, kuullen yhdessä, seuraillen kaikuja edestäpäin, katsoen tätä maisemaa tarpeeksi pitkään että molemmat tulevat näkemisestä kylläisiksi ja liikkuen askel kerrallaan eteenpäin seuraavaan. Kun hidastaa puiden tuoksun kohdalle ja hengittää sitä yhdessä, katsoo valoja ja varjojen leikkejä, pysähtyy nauramaan erityiselle satunnaiselle hassuudelle ja puhuu siitä, mihin tuo kaikki ajatuksia vie, on matkalla mutta perillä.
Edellä mainitun takia paras tapa liikkua matkalla on jalan. On lähekkäin. Silloin voi pitää kädestä kävellessään, ja on helppoa laittaa sormet toisen hiuksiin rantakadun päässä, nojautua liikennevaloissa yhteen, jutella kolmisin vaateliikkeen myyjän kanssa, tavata seinäkirjoitus, nähdä lintuparven lehahdus katonreunan yli yhdessä samaan aikaan. Askel kerrallaan kulkiessa on aikaa aistimiselle.
Pysähtyminen on ehdoton tapa liikkumiseen matkalla sekin. Pysähtyminen kahvilan pöytään, aukion laitaan, kolmeksi vartiksi kahvikupilliselle. Kaupunki liikkuu ympärillä, me olemme paikoillamme. Minusta on loputtoman kiinnostavaa katsoa ja kuunnella rakastettuani. Ja jotenkin ymmärrän alleviivatusti, kuinka poikkeuksellisen etuoikeutettua on olla kauniissa, vieraassa, eksoottisessa paikassa ja keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan häntä siellä.
Kun on kuljeksinut läpi Alhambran palatsien, ja istuu yhdessä sisäpihan kivipenkille appelsiinipuiden varjoon iltapäivän kuumuudessa, kaikesta siitä tulee kehys meille: kaiken hämmästyttävän ihanan keskellä olemme me, ja se on kaikkein ihaninta. Tämä on samanaikaisesti hyvin pelkistynyt, yksinkertainen ja vahva sekä moniulotteinen ja alati otetta pakeneva kokemus. Siksi sen haluaa toistaa uudelleen ja uudelleen: yhä uusilla sisäpihoilla, kortteleissa, kaupungeissa, maissa, eri kellonaikoina, vuodenaikoina, elämänvaiheissa.
Elää kaikin aistein yhdessä! Olla matkalla ja yhdessä ammentaa maailman tunnusta ja mausta, väristä ja äänistä!
Häämatkalla meillä oli niin kivaa, että paluulennolla sovimme, ettemme lopeta sitä ollenkaan, vaan jäämme matkalle pysyvästi. Oikeastaanhan meillä on tällaista suurimman osan aikaa. Tässä mielessä häämatkasta voisi siis tulla nimi olemiselle ylipäätään, ajattelimme.
Kaikki asiat, jotka matkoilla korostuvat, voivat olla jokapäiväisessä arjessakin. Aistiminen, asettuminen samantahtisuuteen, jakaminen, maailmasta ammentaminen ja yhdessä nauttiminen — ei rakastaminenkaan ole juhlapäivien ja lomaviikkojen yksinoikeus.
Yhteisiltä matkoiltamme olenkin löytänyt juuri tämän: rakastuneena on matkalla koko ajan. Ja päivän hiljaisuudessa, yön sameteissa toinen on se vieras maa ja vieras kaupunki, jonka piiriin astuu, kaduille, porttikäytäviin, taloihin, omenapuutarhoihin, ja tunnustelee kaikilla viidellä aistilla, mikä ihme on tämä rikkaus, jota ei koskaan saa loppuun saakka selvitettyä ja joka siksi on uteliaalle ehtymätön.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.