Blogiarkistot

Rakkauden minuutti on kellon tunti

Olemme lähdössä syyslomamatkalle. Pakkaus näyttää venyvän tutusti aika myöhäiseksi. Aina käy niin, mutta ei haittaa, meillä on samanlainen rytmi. Me kyllä yritämme olla suunnitelmallisempia, nytkin haimme matkalaukun alas jo eilen iltapäivällä. Vaan hyvästä yrityksestä huolimatta näyttäisi tulevan taas klassinen matkaanlähtö.

Terveisiä meren rannalta – Kahdeksan asiaa, jotka tekevät yksin matkustamisesta ihanaa

Kävelen vierailla kaduilla palmujen juuressa ja mietin, että onneksi parisuhdetta kaipaavan elämä ei ole vain kaipuuta, vaikka joskus sekin voi hiipiä hurjana päälle. Elämä ei ole puolinaista, vaan täysin kokonaista, ja siitä voi löytyä asioita, joita hyödyntää sitten mahdollisessa parisuhteessakin. Pohdin

Yhdessä matkustaminen tekee hyvää rakkaudelle

Mais amor por favor -- lisää rakkautta!

Matka on parisuhteen täyshoitola. Ollaan erossa töistä ja normaalista rutiinista, voidaan kytkeä vapaalle ja mennä minne halutaan. Ainakin matkalla aikuiset saavat tehdä mitä huvittaa, syödä jälkiruoan ensiksi, nukkua tai valvoa aamuun, kääntyä itään tai länteen ja valita, mikä nyt vaan

Top