”XXXX muutti sitten tänään pois. Tyhjä olo. Tavallaan helpottaa. Voisitko muistaa rukouksin edelleen?”
”Muistan. Mä muistan teitä kaikkia. Halaus.”
”Kiitos”
”Saanko kirjoittaa tästä blogin? En siis teidän erosta, mutta näistä ajatuksista, tästä kaikesta. Siitä, että teitä on näin paljon, teitä jotka olette eroamassa. ”
”Joo, mut ei nimellä”
”Ei nimellä. Tietenkään.”
Puolen vuoden aikana useampi ystävä-kaveri-tuttu on ollut eroamassa – tai luultavasti eroamassa. Yhteistä näille prosesseille on, että mikään ei ole varmaa. Paitsi toive muutoksesta. Ja tekstari- whats App- facebookviesti tai soitto.
Päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen elämä jonkinlaisessa välitilassa on uuvuttavaa. Moni sairastuu. Ymmärrettävästi moni ”päättää vain jotain” ja lähettää viestin: ”Ei helpotusta vieläkään. Jaksatko vielä muistaa meitä?”
Raskainta on kävellä pimeässä maastossa yksin, kun ei edes tiedä, mihin on kävelemässä. Silloin helpottaa, kun tietää, ettei ole yksin. Ystävät ovat kultaa varsinkin pimeinä aikoina. Pimeässä moni katsoo myös Ylös, kurottautuu Jumalan puoleen. Kuuleeko siellä Kukaan?
Oma mantrani on: ”Hakekaa ulkopuolista apua. Seurakuntien perheneuvonta on ilmaista ja ammattitaitoista ja jos ei sieltä nopeahkosti apua saa, niin yksityisiä pariterapiapalveluja on paljon.
Apua on saatavilla kun pohtii, mihin suuntaan olisi hyvä suunnata. Pariterapiassa ei yritetä kynsin hampain pitää paria yhdessä. Joskus ero on hyvä ratkaisu.
Mutta ystävänä olen enemmän neuvoton kuin terapeuttina. Ehkä siksi, että te ystävät olette osa elämääni. Monen teistä olen tuntenut puolet elämääni. Olette osa tarinaani- molemmat teistä. Voisi ehkä kuvitella, että pappiterapeutti olisi eropohdinnoissa rauhansatama tai vastausautomaatti.
Pettymys: ei ole. Enemmän kuin vastausautomaatti olen useasti ollut huuli pyöränä oleva tomaatti.
Mutta lupaan pomppia tässä tomaattina mukana, mutta vastauksia en rupea antamaan, tai ryhdy haukkumaan kumppaniasi tai sinua. Ja kyllä, rukousta jatkan toki. Se jos mikä auttaa. Huomasin sen eräästä teistä eron keskellä elävistä. Hän keksi käydä ehtoollisella niin usein kuin suinkin. Suurissa kaupungeissa se onnistuu näppärästi monta kertaa viikossa. Hän alkoi voida niin paljon paremmin ehtoollisen löydettyään, että sen innoittamana suosittelen ehtoollista usein nautittuna kaikille elämän taitekohdissa oleville. Ja kaikille. Jotain siellä tapahtuu. Jotain mihin järki ei ulotu. Jotakin enemmän.
Täytän tänä vuonna 44. Ystäväni ovat samaa ikäluokkaa suurin osa. Suurin osa on toisella kierroksella. Neljänkympin molemmilla puolin jonkinlainen elämän väliraportti käy väistämättä mielessä. Ja hyvä niin. Aika- ajoin pitäisi pysähtyä kysymään: ”Oletko sä tyytyväinen mun kanssa? Olenko itse tyytyväinen? Elänkö omien arvojeni ja unelmieni mukaan? Mitä ehdin vielä? Minkälainen muutos olisi hyväksi?” Erot vaikuttavat ystäväpiirissä ainakin niin, että helposti ne alkavat tarttua. Ja helposti sitä ystävänä toivoisi, että mikään ei muuttuisi. Että elämä voisi jatkua näin edelleen, että edelleen olisi kyläpaikka ja matkakumppanit olemassa. Erossa on helposti valittava ystävänä myös puolensa.
Malttia ja toisaalta ratkaisun tekemisen kykyä toivon teille nyt just eropohdintojen keskellä oleville. Sateen jälkeen paistaa. Ja ystävät, me ollaan just teitä varten.
- Minna Tuominen
Synnyin vuoden synkimpänä päivänä vuonna 1972. Nykyisin olen ainakin, äiti ja vaimo. Ja pariterapeutti, pappi ja tarinateatteriohjaaja. Täällä kirjoitan asioita, joita kohtaan työssä ja vapaalla.