Kun me lähdimme tänään töihin samaan aikaan, astelimme varovasti jäiseltä pihalta katukäytävälle ja sitten eteenpäin kohti aamuaurinkoa. Se lämmitti jo! Me huomasimme sen samaan aikaan, tunsimme kasvoilla ja päällystakin rintamuksella. Kevätaurinko oli tullut.
Aina vuosittain on tämä päivä, jolloin talven jälkeen ensimmäistä kertaa tuntuu tuo auringonlämpö. Minä olen onnellinen sattumasta, joka soi sen meille nyt yhtaikaa.
Minulle tällaiset asiat ovat rakkauselämän kalleuksia. Jaetut näennäisen pienet asiat. Pieniä ehkä kyllä ovat, mutta ikiomia, ainutkertaisia ja kalliita.
Me käännyimme risteyksestä ja kävelimme valoisassa aamussa. Linnut olivat nekin innostuneet samasta aistimuksesta kuin me, ja lauloivat niin että säveliä sateli. Yksi talitintti oli erityisen tomerasti äänessä ja se hauskuutti meitä. Tuokin hetki siinä naapuruston koivujen alla painui elävästi mieleen. Ehkä minä muistan sen vielä vuosien päästä. Monet samanlaiset hetket muistan kyllä.
Ovatko ne kalleimpia asioita, joita muistaa kirkkaimmin? En tiedä, mutta jotain mielelle ja tajunnalle kirkasta niissä on. Monet ovat seisahtumisia jonkin yksittäisen hetken äärelle, jonkin maisemankappaleen tai lammikon heijastuksen tai kadunpätkän.
Varhaisimmat muistot rakastetustani ovat juuri sellaisia hetkiä: hän saapuu minua vastaan johonkin kaupungin kulmalle. Hän lähtee katua pitkin pois. Puistopuiden lomitse valo kultaa hänen hiuksiaan kun seisoskelemme. Luen viestin häneltä kävellessäni punaisen tiilirakennuksen viertä.
Ja kaikilta matkoiltamme ja kaikista yhdessä kokemistamme esityksistä ja tapahtumista elävimpiä niistäkin ovat yksinkertaisimmat asiat: minkä värinen oli taivas kun otin kuvia hänestä aukiolla vanhassa kaupungissa. Miltä hän tuoksui, kun painauduin häntä vasten konsertissa. Miten pyörät olivat nojallaan, kun löysimme vuoden ensimmäiset krookukset kuninkaallisesta puistosta.
Intohimon valtameren kohina, sekin on yksityiskohtiin kiinnitetty. Kun ajattelen rakastettuani, ajattelen tuhansia ihania yksityiskohtia. Se on vähän kuin paratiisi tai keto: mitä tarkemmin katsoo, sitä enemmän yksityiskohtia kokonaisuudessa näkee.
Yksittäisistä asioista tulee avaimia, jotka aukaisevat kutkin muistojen kerroksia, laajoja tunteiden vyyhtejä ja ymmärystä omasta itsestä sekä meistä.
Vuoden ensimmäinen lämmittävä aamuaurinko lähikadun risteyksessä ja tomerasti laulava tintti ovat kaksoisura-avain tarinaan meistä. Se tarina on meidän elämämme.
Joskus ihmiset joutuvat hukkaan elämästään ja tuntevat outoutta ja vieraantumista. Miten sitä voisi välttää? Auttaisivatko yksityiskohtien avaimet silloin?
Nyt on ystävänpäivä, pariskuntien romantiikan päivä. Tykkään tästäkin päivästä; sain ihailla rakastettuani läpi aamun, ja sitten valo ja linnut, ja illalla menen häntä vastaan asemalle. Olen saanut tehdä palveluksia ja olen tullut kohdatuksi. Hän on onneni.
Sattui monta hyvää asiaa tähän päivään. Ja sillä samalla tavalla päivistä tulee Valentinuksen päiviä ihan muuten vain.
Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.