Blogiarkistot

Proteiinipatukoita ja deittisovelluksia #ystävänpäivä

  Ystävänpäiväni piti sisällään mielenrauhaa parisuhdestatuksestani. Pitkälti samanlaista pohdintaa kuin jouluun ja vuodenvaihteeseenkin liittyen. Oikeastaan koko päivä olisi voinut hyvin unohtuakin. En kokenut painetta tehdä mitään erityistä tai kokenut veitsen iskua sydämessäni kaikista rakkauslauluista ja ällösöpäilyistä ympärilläni. Ennemminkin jopa mietin luopumista

Paras ystävä

Eilen oli ystävänpäivä. Muualla maailmassa se on rakastavaisten päivä, mutta Suomessa silloin muistetaan ystäviä yleisemminkin. Minä en ole koskaan osannut viettää ystävänpäivää. Se on tuntunut aina jotenkin teennäiseltä. Onhan toki mukavaa, että erityisesti yhtenä vuoden päivänä muistan ystäviäni, mutta eikö

Kevätaurinko, linnunlaulu ja My Sweet Valentine

kevätpuut puhkeavat rakkauden nuppuihin

Kun me lähdimme tänään töihin samaan aikaan, astelimme varovasti jäiseltä pihalta katukäytävälle ja sitten eteenpäin kohti aamuaurinkoa. Se lämmitti jo! Me huomasimme sen samaan aikaan, tunsimme kasvoilla ja päällystakin rintamuksella. Kevätaurinko oli tullut. Aina vuosittain on tämä päivä, jolloin talven

Kultainen muisto #ystävänpäivä

Ystävänpäivä on minulle erityisen rakas päivä. Tapasin entisen aviomieheni Ystävänpäivänä kolmetoista vuotta sitten eräässä ”seurusteluravintolassa” Helsingissä. Ravintolassa oli menossa rusettiluistelutyyppinen juttu. Narikassa jaettiin heti sisään tullessa numeroidut tarrat; naisille punaiset ja miehille siniset ja kehotettiin etsimään samannumeroinen tyyppi ihmisten joukosta.

Rakkaudenosoitus kannattaa aina

Kuulin tällä viikolla kotona lauseen, jossa puolisoni pohti mille viikonpäivälle ystävänpäivä osuu. Se tuntui hauskalle ajatukselle, että taloudessamme asiaa mietittiin. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja kyseisestä päivästä. Olemme syöneet hyvin ja lahjoja on vaihdettu. Olen muistanut ystäviä ja sukua viestein.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top