Ei ylitöille, kyllä rakkaudelle

Pääsiäisen alla on hiljainen viikko, mutta tällä hetkellä se tuntuu pikemminkin kiireiseltä viikolta. On paljon töitä ja niitä pitää urakoida. Deadlinet eivät odottele, vaan tulevat kohti. Ja entäs rakkaus töiden keskellä sitten?

Tänään mietin hetken aikaa, mikä ajatus rakastamisesta minulle ensimmäisenä tulee mieleen. Päätin kirjoittaa siitä. Ja ensimmäinen ajatus oli juuri se, että miten paljosta joutuu luopumaan, jos tekee paljon töitä.

Jos on töissä, ei voi olla rakastetun kanssa. Jos on pää täynnä töitä, on vaikea olla läsnä kumppanilleen, vaikka olisikin paikalla. Työ vie aikaa ja tilaa. Rakkaussuhteessa elävä joutuu tekemään aikamoisia valintoja sen suhteen, miten paljon antaa painoa työlleen ja miten paljon yhdessä olemiselle ja jakamiselle.

Työntekemistähän ihannoidaan meikäläisessä yhteiskunnassa. Kunhan joku lapsi aina pistetään alulle silloin tällöin, nykyisin ihantein johdetun yhteiskunnan näkökulmasta olisi hyvä, että ihmiset lähinnä olisivat töissä ja ylitöissä.

Rakastamiseen voi kuitenkin keskittyä aivan yhtä perusteellisesti. Se voi olla ainakin yhtä tyydyttävää ja palkitsevaa kuin mikä tahansa työ.

Kumpaa varten varaan tarpeeksi aikaa? Kumpaan olen valmis käyttämään enemmän aikaa? Minä valitsen kyllä rakastamisen, mutta huomaan, että joudun vetämään tiukkaa rajaa: työt vaivihkaa yrittävät hiipiä sinnekin, minne en niitä halua – paikan päälle meidän keskinäiseen elämäämme.

Kun mietin ihmisenä olemista hieman laajemmasta näkökulmasta, havahdun usein siihen tosiasiaan, että tämä elämä on vain tässä ja nyt. Ajankäyttö on kertakaikkista ja korvaamatonta. Aikaa ei saa takaisin.

Ajatus on yksinkertainen, mutta kiistämätön. Se on samalla tavalla lattea ja tosi kuin se, että me lopulta kuolemme. Kumpaankin ajatukseen on vaikea suhtautua levollisesti, siksi ne raivautuvat nopeasti arkitajunnasta pois.

Jos haluaa tehdä rakastettunsa kanssa matkan yhdessä, sellaiselle ehtii ehkä kerran kuukaudessa. Nelikymppiselle se tarkoittaa, että matkoja olisi edessä vielä puolentuhatta.

Minä opettelen kutomaan villapaitaa, ja kaikkien keskeytyksien vaivaamana näyttää, että siihen kuluu puolisen vuotta: ehtisin siis kutoa rakastetulleni enimmillään kahdeksisenkymmentä paitaa.

Metsämökin rakentamiseen omin käsin menee pari vuotta: parikymmentä mökkiä, tai sitten vajaat nelisenkymmentä kesää yhden terassilla.

Rakkauslauluja voi kirjoittaa noin yhden viikossa. 2080 rakkauslaulua jäljellä.

Neljäkymmentä kertaa löytää yhdessä kevään ensimmäinen sinivuokko – ja tämä kevät meni ohi, koska minä olin töissä, rakastettuni kävelyllä yksin.

Kymmeniä, satoja, tuhansia – muttei mitään sen enempää. Rakkauden aika on arvokasta. Työkin on kallisarvoista, mutta missä minun sydämeni koti on? Ei se ole tässä tietokoneessa, vaan siellä, missä rakastettuni on.

Kyllä minä haluan tehdä työtä merkityksellisesti, mutta en liikaa työtä. Jos alkaa huolestuttaa, vähennän. Sen kyllä tuntee sisällään, tiimalasin vatsassaan. Työ on työtä, rakkaus sentään rakkautta.

Minä olen rakastunut. Oikeastaan elän jatkuvan rakastumisen tilassa. Kun tämä rakkaus tuli, se pirstoi elämän silloiset puitteet ja kokosi ne aivan uudenlaisiksi. Suhteet, perheet ja sidokset murtuivat ja muuttuivat. Sitten seurasi onnellisuutta. Rakastuminen on nyt jatkunut jo vuosia. Minä hämmästelen ja tutkin sen kokemuksia ja tunteita riemuissani, häkeltyneenä.

31 comments on “Ei ylitöille, kyllä rakkaudelle
  1. inpulky sanoo:

    Cosolvents ethanol, polyethylene glycol 400, surfactants polyoxyethylene sorbitan monooleate Tween 80, poloxamer 407 and poloxamer 188, and cyclodextrins ГЋ cyclodextrin BCD and hydroxypropyl ГЋ cyclodextrin HPBCD were used as solubilizing agents in this study how often should you take viagra

  2. praibly sanoo:

    Estrogen production increases after heavy use of anabolic steroids and can have side effects if left unchecked buy cialis 5mg online In the dose escalation phase, four patients 6 experienced dose limiting toxicities raised alanine aminotransferase, n 2; neutropenia, n 1; febrile neutropenia, n 1

  3. jargots sanoo:

    2020, could reduce DOX induced cardiotoxicity clomid Endocrine therapy is first line therapy for patients with estrogen receptor positive or progesterone receptor positive metastatic breast cancer

  4. aciptom sanoo:

    Thus, reduced leptin level is consistent with lower hypoxia induced by increased blood vessel normalization in GLS ECKO tumor stromectol 3mg tablets 4

  5. Biptskepe sanoo:

    what are the side effects of doxycycline TIM50 Overexpression Inhibits Pressure Overload Induced Cardiac Hypertrophy In Vivo

  6. Biptskepe sanoo:

    In certain embodiments, the amount of adjuvant compound administered is 250 500 Ојg where to buy doxycycline for dogs

  7. Alcorry sanoo:

    lasix loop diuretic 1D, top and TDG Fig

  8. jargots sanoo:

    clomid reviews Visual detection of clomiphene with NIP A and MIP B by using a standard 365 nm UV light 2 mg of polymer in 500 Ојl of ACN

  9. lamButt sanoo:

    ZiГіЕ‚kowska M, BieЕ„ S, Klimas A, ZyЕ‚ka S priligy walmart While it s not clear if ET increases breast cancer risk, it does increase the risk of stroke

  10. Deentilia sanoo:

    Digestion, 94, 44 49 nolvadex online She immediately withdrew from me and we haven t made love in almost a year and a half

  11. lamButt sanoo:

    PMID 32104208 Free PMC article does priligy work Klinika komplexnГ­ onkologickГ© pГ©ДЌe, MasarykЕЇv onkologickГЅ Гєstav, Brno 1 Motzer, R

  12. Deentilia sanoo:

    14 In a study of three large commercial health programs, the nonadherence rate defined as MPR clomid vs nolvadex I m Allergic To Aspirin, Ibuprofen And Tramadol

  13. incabbemn sanoo:

    stromectol for lice In this study, our findings showed that the expression of Bcl 2 protein was enhanced by culture medium containing estrogen compared with that containing charcoal stripped CS Fetal bovine serum FBS Fig

  14. incabbemn sanoo:

    20, 21, 22 An additional study utilizing digital analysis of TMA sections found higher ER expression in background epithelium of patients with ER negative and triple negative tumors, further arguing that increased ER expression represents a risk marker rather than a result of field effect from adjacent tumor stromectol cvs

  15. Nutrist sanoo:

    Solvent categories include but are not limited to nonpolar, polar, protic, and aprotic buy cialis 5mg online

  16. Intella sanoo:

    giving lasix to renal failure patients I don t PCT so I ll let them give you some up to date info

  17. Addehinue sanoo:

    discount doxycycline no prescription This spring, we have had the pleasure of publishing case reports on dual port thoracoscopy for decortication of parapneumonic effusions and empyema and catching up with one of the leaders in single incision thoracic surgery, Dr.

  18. Pruramake sanoo:

    Doxycycline is used in dogs to treat susceptible bacterial infections and infections caused by Rickettsia, Canine ehrlichiosis anaplasmosis, Toxoplasma, Borrelia burgdorferi Lyme disease, Leptospirosis and Neorickettsia helminthoeca salmon poisoning. doxycycline staph infection Oral supplement Mg chelates e.

  19. beinuerve sanoo:

    Whenever in need of streaming or downloading quality Xxx video clomid for free and in HD, make sure to visit desixxxtube2. tamoxifen citrate bodybuilding

  20. Jurreda sanoo:

    chances of having twins on clomid if i already ovulate Due to this, a variety of preparations have been developed including oral, buccal, intramuscular, transdermal, subdermal, and nasal preparations.

  21. AgenDeets sanoo:

    clomid 100mg If you are a female and need all these effects, you require a very low dosage of Tamoxifen, with only 10 mg being enough daily.

  22. jeptilk sanoo:

    The most frequently reported side effects of Cialis include headaches, dyspepsia indigestion or heartburn , back pain, muscle aches, facial flushing, nasal congestion, dizziness and a range of cold-like symptoms can i buy cialis online

  23. seineuh sanoo:

    cheap cialis from india Hepatic impairment ED

  24. Traicisse sanoo:

    Vardenafil is commonly sold under the brand name Levitra, whilst sildenafil is sold as Viagra cheap cialis from india

  25. Effelfber sanoo:

    priligy sg The list of suggestions is long the list of benefits even longer

  26. Fultsense sanoo:

    Being an observational study, the patient population within subgroups was not well-defined can priligy cure pe

  27. Bedovaddy sanoo:

    Recent studies have shown that 26 of men under the age of 40 have experienced ED online cialis pharmacy The most important outcome for an ED therapy is the patient s perception of success Hanson-Divers et al 1998

  28. Immiple sanoo:

    cialis buy Cordis Academy of Athens for grades K – 12 Offering a complete course of study for homeschooled students, by providing academic classes in a creative learning environment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top