Blogiarkistot

Ei ylitöille, kyllä rakkaudelle

Aikaa työltä rakkaudelle

Pääsiäisen alla on hiljainen viikko, mutta tällä hetkellä se tuntuu pikemminkin kiireiseltä viikolta. On paljon töitä ja niitä pitää urakoida. Deadlinet eivät odottele, vaan tulevat kohti. Ja entäs rakkaus töiden keskellä sitten? Tänään mietin hetken aikaa, mikä ajatus rakastamisesta minulle

Parinvaihtoa – miksi ei?

Rakastaessamme ja rakastellessamme olemme monin tavoin paljaina toisen edessä. Olemme herkimmillämme ja äärimmäisen haavoittuvaisia. Seksuaalisuuden alueelle liittyvätkin usein myös kipeimmät häpeän kokemuksemme. Parisuhteen seksuaalisuus on luonteeltaan kahdenkeskistä, muut ulkopuolelle sulkevaa. Syvällisimmillään rakastelu voi olla puolisoille niin fyysinen, henkinen, emotionaalinen kuin

#uskallanrakastaa Pelkoja uhmaten

[avatar] Ihmisen suurimmat pelot ovat tulla hylätyksi rakkaussuhteessa ja nolatuksi yhteisönsä silmissä. Sitoutuessani uuteen ihmissuhteeseen ja tekemällä sen julkiseksi altistan itseni näille molemmille. Silti muuta tietä ei ole. Jos haluan rakastaa aidosti tänään ja jokaisen tulevana huomisena, ei ole muuta

Ovatko kaikki hyvät miehet varattuja?

Miksi kauniit, koulutetut, mukavat naiset eivät löydä itselleen miehiä? Siksi, että kaikki hyvät miehet ovat varattuja. Tässä väittämässä on jotain niin häiritsevää, että haluaisin yrittää liikutella sen perusteita ja katsoa, että saako sitä edes vähän toiseen asentoon. Hyvän miehen määrittelyssä

Tärkein ihminen?

Tempoilevan arjen keskellä yritän tasaisin väliajoin karsia elämästä turhan tuuheat rönsyt. Samat asiat jäävät vuodesta toiseen keikkumaan laihtuneelle muistilistalle. Puoliso on elämäni tärkein ihminen. Vaikka olosuhteet muuttuvat, hän keikkuu uskollisesti arjessani. Miten välittää toiselle tärkeyden kokemus? Lupausten kiinnipitäminen esimerkiksi rahankäytöstä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top