Erolapsen salaiset itkut

Olen eroperheen lapsi, myös isovanhempani erosivat, kun olin pieni. Ja nyt olen itse eronnut. Ei mikään kovin mairitteleva luettelo. Olen tietysti eroa työstäessäni työstänyt myös sitä, toteutanko tuttua mallia. Olen miettinyt sitäkin, miten eroperheessä annetaan myös positiivinen kuva siitä, ettei liian huonoon suhteeseen tarvitse jäädä vaan siitä voi lähteä.

Se miten ero vaikuttaa lapsiin, on itselleni erityisen kipeä asia. Sitä se on varmasti useimmille eroa harkitseville ja eroon päätyneille. Koska olen itse erolapsi, koen osaavani samaistua siihen, miltä lapsesta voi tuntua. Onneksi erolapsista puhutaan tänä päivänä enemmän kuin 1980-luvulla.

Eroni jälkeen koin hirvittävää tuskaa joka kerran, kun auto kaarsi pihasta pois viedäkseen lapset isänsä luokse. Poikani heiluttivat auton ikkunan läpi ja minä painuin sisälle itkemään. Istuin sohvalla, päivystin puhelinta ja odotin sitä, että lapset tulisivat takaisin kotiin. Olen kertonut siitä, miten jotenkin lakkasin elämästä pitkäksi aikaa. Yksi syy tähän on varmasti ollut ero lapsista.

Ero lapsista oli samalla aikamatka itseeni. Kehooni varastoituneet tunteet alkoivat elää uudelleen. Muistin, miten olin jo hyvin pienenä alkanut itkeä kuullessani laulun sanat: ”Oon viikonloppuisä minä vaan, sain vaimostani eron aikanaan”. Inhosin laulua ja pelkäsin sitä, että vanhempani eroaisivat. Ja erosivatkin, kun olin 8-vuotias.

Vanhempien eron jälkeiset ensimmäiset kuukaudet olivat hyvää aikaa. Ja sitten alkoikin tapahtua. Tuli muutosta muutoksen perään enkä saanut enää otetta mistään. Ihan kuin olisin ajelehtinut kymmenen vuotta itkun, pelon ja jatkuvan epävarmuuden olotilassa. Itkin öisin ja maha oli aina kipeä. Ja pikkuhiljaa muutuin näkymättömäksi. Jos minut olisi nähty, otettu syliin ja lohdutettu, olisi sanottu, että minua rakastetaan, olisin varmasti selviytynyt paljon paremmin. Tuollainen aikuinen voi erolapselle olla kuka tahansa välittävä ja turvallinen aikuinen.

 

 

Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa

7 comments on “Erolapsen salaiset itkut
  1. Pruramake sanoo:

    doxine without prescription canada Once the outbreaks and itching are under control, your healthcare provider will help you develop a plan to slowly wean off of the antifungal medications.

  2. appoivigo sanoo:

    If material is not included in the article s Creative Commons licence and your intended use is not permitted by statutory regulation or exceeds the permitted use, you will need to obtain permission directly from the copyright holder. tamoxifen fertility I used the OvaWise Kit for helping the egg quality as well as bringing antioxidants and nutrients in the reproductive area.

  3. AgenDeets sanoo:

    Puberty is initiated by increasing LH concentrations. clomiphene men

  4. seineuh sanoo:

    tadalista vs cialis To verify their identity and ensure that your doctor is treating the right person, patients must also supply a government-issued ID card, like a driver s license, and a credit card, all of which are stored on a secured, encrypted platform

  5. assockgab sanoo:

    It is not possible to determine whether these reported events are related directly to the use of VIAGRA, to the patient s underlying risk factors for hearing loss, a combination of these factors, or to other factors see WARNINGS AND PRECAUTIONS and PATIENT INFORMATION generic cialis 20mg

  6. Fultsense sanoo:

    I pointed that out priligy and cialis together I d like to share my Tadalafil testimonial

  7. Immiple sanoo:

    Hank is a monthly drug delivery subscription that you can cancel at any time where to buy cialis cheap

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Top